22.4.2015

Kihlat vai teinikihlat?

Saimme eilen Tommin kanssa aikaan pitkän keskustelun, jopa väittelyn siitä, mitä kihlaus ja avioliitto merkitsee. Kaikki lähti siitä, kun huomautin tuttavapariskunnan ns. teinikihloista. Eli siis siitä, että mennään kihloihin ilman aiettakaan mennä naimisiin, ainakaan lähivuosina. Olen itse tässä suhteessa hyvinkin vanhoillinen, sillä mielestäni kosiessa myös häiden pitäisi jo siintää mielessä. Miksi mennä kihloihin muttei naimisiin? Eihän se kahden ihmisen välistä suhdetta muuta mihinkään suuntaan, ollaan sitten avoliitossa tai avioliitossa.

Tommi puolestaan oli tähän asti ajatellut, että kosinta ja kihlat ovat kaksi eri asiaa. Että ensin mennään kaikessa rauhassa kihloihin, sitten jossain välin tulee se mystinen kosinta, joka johtaa sitten häihin. Tietenkin sain sivistää miestäni, ja käytiinpä jopa Wikipedian puolella tarkistamassa, että mitäs ne kihlat oikein tarkoittavat ("Kihlaus on sopimus ja lupaus vastaisesta avioliiton solmimisesta").

Nykyään monet suhtautuvat kevyesti kosintaan ja kihloihin. Kihloihin mennään ikään kuin todistaakseen muille (ja varmaan vähän itselleenkin), että suhde on hieman vakavammalla pohjalla, kuin pelkkä avoliitto. Kihloihin tuntuu monella myös olevan kauhea kiire jo seurustelun alkuvaiheessa. Koitetaanko tällä pitää huoli, että suhteesta on sitten vaikeampi lähteä, jos se ei toimikaan? Toki varmasti myös asenne avioliittoa kohtaan on muuttunut tässä avioerotrendissä, eivätkä monet koe avioliittoa enää tarpeellisena instituuttina.

Näin minäkin luulin ajattelevani, kunnes huomasin ärsyyntyväni Tommin kevyestä suhtautumisesta kihlaukseen ja avioliittoon. Olen tähän asti ajatellut (tai luullut ajatelleeni), että avioliitolla on korkeintaan juridista merkitystä siinä vaiheessa kun perhe alkaa kasvaa, mutta kun aloin tajuamaan, ettei Tommin suusta välttämättä koskaan tule kuulumaan kosintaa, harmistuin ja ehkä vähän myös mökötin. Itsekin omaa käytöstäni ihmetellessä tajusin, että haluan sittenkin kokea sen kaiken, mitä naimisiin menemiseen sisältyy. Kosinnan hetki, sormusten valinta, häiden suunnittelu, polttarit ja toki itse hääpäivä, myöskään häämatkaa unohtamatta. Se, että juhlistamme rakkauttamme ja yhteistä matkaamme rakkaiden ihmisten kanssa ja jota voimme sitten vanhempana muistella ja laskeskella, että montakos vuotta sitä avioelämää onkaan jo takana.



Mitä avioliitto sitten minulle merkitsee? Olen pohtinut tätä nyt eilisestä lähtien, että kuinka perustella avioliiton tärkeys tuolle toiselle puoliskolle. Ehkä eniten ajattelen sitä eräänlaisena symbolisena siirtymäriittinä, jossa kaksi ihmistä sitoutuu muutenkin, kuin vain sanomalla toisilleen "haluan olla kanssasi loppuelämäni". Olen edelleen sitä mieltä, että parisuhde ei siinä muutu (tai ainakaan pitäisi muuttua), oli sitten välissä papin aamenet tai ei. Esimerkiksi kummini eivät ole koskaan menneet naimisiin, vaikka takana on jo yli neljännesvuosisata yhteistä matkaa ja kolme aikuisuuden kynnykselle kasvatettua lasta, ja enonikin nai avovaimonsa kaikessa hiljaisuudessa vasta viime kesänä, myöskin yli viidentoista vuoden yhdessäolon ja kahden lapsen jälkeen.

Kunhan kaksi ihmistä rakastaa ja kunnoittaa toisiaan, ei pitäisi olla väliä, onko kyseessä avo- vai avioliitto. Tai sitten vaikka ne teinikihlat. Jokainen pari tietenkin päättää itse omasta suhteestaan ja tulevaisuudestaan. En itsekään olisi vielä valmis kihloihin, saati menemään naimisiin, mutta toivon että joku päivä se hetki koittaisi. En kuitenkaan koe, että meillä olisi mikään kiire, päin vastoin. Meillähän on loppuelämämme aikaa vaikka karata naimisiin Las Vegasissa, jos siltä tuntuu. Emme myöskään ole uskonnollisia, joten joka tapauksessa potentiaalisiin häihimme ei pappia kutsuta.

Mutta kuten jo alussa mainitsin, olen tässä suhteessa vanhanaikainen ja oletan kihlojen aina johtavan häihin. Kosintaa ei myöskään tule tehdä hetken mielijohteesta, vaan sen on oltava erittäin harkittu päätös. En koe avioliiton olevan kovin hyvällä pohjalla, jos lähtökohtaisesti ajatellaan, että no ainahan on olemassa avioero, jos liitto ei sitten toimikaan. Oletuksenahan kuitenkin on, että sitä sitten ollaan yhdessä kunnes kuolema erottaa (vaikka toki myös kannatan avioeroa, jos tilanne tosiaan kärjistyy niin huonoksi).

Joten luulen, että sitä Tommin kosintaa saa odottaa ainakin vuosikymmenen. Tai sitten kosin itse! :D

Kuinka te suhtaudutte (teini)kihloihin ja avioliittoon?

Ave

Ps. Yhdestä asiasta olemme sentään päässeet Tommin kanssa yksimielisyyteen: meidän taloon ei sitten timantteja osteta!

3 kommenttia:

  1. Hyvä teksti ja hienoa pohdintaa! Tykkäsin siitä kun osasit pohtia ja kyseinalaistaa omat ajatukset/mielipiteet:)

    Oon itekkin törmännyt muualta tähän mielipiteeseen että kihloihin ei pitäisi mennä, jos ei ole menossa naimisiin. Mikäs siinä, hyvä että naimisiin mennään aidosti kaikesta ajatelleena ja sillä meiningillä että yhdessä sitten ollaan loppuun asti.
    Kuitenkin jollain tasolla ajattelen, että sillä kun ollaan kihloissa eikä mennä heti naimisiin on tarkoitus. Kihlat eivät ole millään tapaa juridisesti sitovat, ja siksi se tuntuu fiksummalta kokeilla "koeajalla" naimisissaoloa. On helpompaa purkaa kihlaus hätätapauksessa ottamalla sormus sormesta pois kun ruveta lähettelemään kirjeitä avioerosta. (Valitettavasti joskus tuntuu että sen helppouden takia seuraakin näitä hätäisiä ei niin vakavia ns.teinikihloja.) Ja toisaaltaan, jos kihlat riittävät parille niin mihimpä sitä niitä ylimääräisiä papereita tarvitsee?

    Mutta pääajatuksena minulla on että jokaisella on omat motiivinsa mennä kihloihin, ja kellään ei pitäisi olla oikeutta tuomita tai laittaa tärkeysjärjestykseen kihloja taikka avioliittoa sen perusteella miksi kaksi ihmistä on yhdessä. Olipa sitten syynä raha,muiden mielipiteet,talous taikka se ikuinen rakkaus niin kaikkien suhteet pitäisi minun mielestäni olla yhtä arvokkaita. Pääasia että kaksi ihmistä nauttii yhdessäolosta ja toisistansa.
    t.Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, kiitos pitkästä vastauksesta! :) Niinhän se on, että pääasia on aina kuitenkin se kahden ihmisen keskinäinen rakkaus ja kunnioitus, oli kyseessä sitten millainen juridinen suhde hyvänsä. Mielenkiintoista aina kuulla muiden mielipiteitä! Monelle ne kihlat ovat tosiaan vain merkki astetta vakammasta parisuhteesta, ja tämä asenne tuntuu yleistyvän ainakin omien kavereideni parissa. En tietenkään tuomitse kenenkään suhdetta ja jokainen osaa varmasti löytää juuri sen oikean ratkaisun omaan parisuhteeseensa. Mutta olen ainakin itse nyt tehnyt Tommille selväksi, että me sitten myös mennään naimisiin, jos jompikumpi kosii! :D

      Poista
    2. Hieno kirjoitus jälleen Ave! Tällein itse 5 vuoden yhteisen taipaleen jälkeen kosineena ja niissä kihloissa nyt kolme vuotta jo olleena voin todeta, että ei sitä ihan hetken mielijohteesta kannata eikä saisikaan tehdä. Ihan jo senkin takia, että kihlasormus maksaa opiskelijabudjetissa maltaita, vaikkakaan sillä rahallisella arvolla ei ole mitään tekemistä tunnearvon tai itse teon kanssa.

      Itse näkisin, että kihloihin on hyvä mennä parin, kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen, jos kerran aikoo. Tuossa ajassa (yleensä) oppii tuntemaan toisen kaikki hyveet ja paheet ja päättämään, haluaako elää niiden kanssa ikuisesti vai ei. Ja tästä päästäänkin siihen, mitä mieltä olen kihloista porttihuumeena avioliittoon. Koen olevani Aven tavoin sen verran konservatiivinen, että jos kihloihin mennään, niin jossain vaiheessa se tarkoittaa myös häitä ja avioliiton satamaa ynnä papin aamenet ja Akselin ja Elinan Häävalssit.

      Se, johtaako kihlasormuksen kanssa kylmä hiki selkänahassa polvistuminen häihin ja asuntolainaan ja farmari-Volvoon, onkin sitten ihan jokaisen itsensä päätetävissä. Olemme oman kihlattuni kanssa olleet jo kauan yksimielisiä siitä, että avioliiton satama on kyllä siellä jossain, mutta sitä ennen voimme rauhassa ajelehtia avoliitossa, kihlasormusten vankistaessa yhdessäoloamme ja ehkäpä merkkinä muille sitoutumisestamme.

      Mutta jos Tommi ei polvistu, niin anna mennä ja ota kohtalo omiin käsiisi Ave, helmikuussa on taas karkauspäivä! ;)

      Poista