15.4.2015

Mitä on itsetunto?

Siis mitä ihmettä, blogiani luettiin eilen ennätykselliset 264 kertaa! Aivan huikeaa, iso kiitos kaikille lukijoille! :)

Jäin vielä miettimään edellisen #oikeanainen -postauksen jälkeen sitä, mitä se itsetunto oikeastaan on. Luin myös paljon muiden bloggaajien tarinoita aiheesta, ja oli hienoa tarkastella asiaa useasta eri näkökulmasta!

Minua kiusattiin kouluvuosina muutamaankin eri otteeseen. Ala-asteella huoriteltiin (kyllä, juurikin ala-asteella!), yläasteella kiusaaminen muutti muotoaan yleiseksi peräänhuuteluksi ja nälvimiseksi, luultavasti juurikin ulkonäköni takia. Tai tiedä häntä, miten niitä kiusaamisen kohteita nyt sitten valitaankaan. Joskus voi olla kyse vain huonosta tuurista.

Kasiluokalla pari ysiluokkalaista tyttöä otti minut silmätikukseen ja huutelu ja kommentit olivat jokapäiväisiä. Muistan, miten sydämeni pamppaili käytävillä, jos huomasin kyseiset tytöt vaikka vain kaukaa. Ei koskaan tiennyt, mitä sieltä saattoi tällä kertaa tulla vastaan, ja kerran he hyökkäsivät verbaalisesti kimppuun koulumatkalla. Onnekseni kiusaaminen ei koskaan muuttunut fyysiseksi, kuten käy valitettavan monen kohdalla.

Ensimmäinen ala-asteen kiusaaminen loppui lyhyeen, kun kerroin asiasta äidille ja äitini soitti sitten vuorostaan kiusaajan äidille. Langan päässä itkettiin, että "en minä ole tehnyt mitään", mutta onneksi äitini piti tiukasti puoliani. Yläasteella avain oli vain olla välittämättä kommenteista, tai sitten näpäyttämällä samalla mitalla takaisin.

Muistan elävästi erään koulupäivän seiskaluokalla, kun luokan pojat huutelivat perääni ah-silloin-niin-muodikkaasta kalastajahatustani, ja ennen kuin ehdin edes tajuta mitä tapahtui, käännyin kohti poikia, otin hatun molemmista reunoista kiinni ja mojautin ilmapusun heidän suuntaan. Pojat jäivät pöllämystyneenä katsomaan perääni ja minä kävelin pois. Jälkeenpäin tärisin adrenaliinista, mutta ai että olin ylpeä itsestäni!

Ysiluokan tytöt olivat ne hankalimmat, ja heitä pelkäsin. Kiusaamista jatkui kuukausikaupalla, mutta onneksi vuosi oli äkkiä ohi, ja kiusaajat lähtivät koulusta pois. Kai sitä sitten vain sinnitteli sen aikaa, muistikuvat niistä vuosista alkavat olla jo ehkä osittain tietoisestikin unohtuneet.

Olen kuitenkin jälkikäteen useasti ihmetellyt, että mistä olen juurikin noina kaikkein herkimpinä teinivuosina löytänyt itsestäni sen voiman, jolla olen jättänyt kiusaajien kommentit enimmäkseen huomiotta. Tarinani olisi voinut kulkea niin moneen eri suuntaan.

En ala toistamaan sitä kaikkea, mitä kirjoitin eilisessä postauksessani, mutta itsetunto nyt aika ytimekkäästi on sitä, että viihtyy omana itsenään ja tuntee oman arvonsa, eikä anna ulkopuolisten mielipiteiden vaikuttaa siihen.

Tämän päivän some-kaudella hyvä itsetunto tuntuu olevan sitä, että uskaltaa näyttäytyä julkisesti ilman meikkiä ja tukka likaisena. Enemmän rohkeutta mielestäni kuitenkin vaatii se, että uskaltaa kertoa rohkeasti tunteistaan tai sanoa mielipiteensä ja pysyä sen takana vastustuksesta huolimatta. On rohkeaa lähteä huonosta parisuhteesta tai työpaikasta, jossa ei viihdy. Vaatii yllättävän paljon selkärankaa, mikäli elämässään haluaa muutoksia, ja joskus ne muutokset vain sattuvat tulemaan väistämättä vastaan.

Kuinka sitten neuvoa sellaista, jolla se oma identiteetti ja itsetunto on vielä hakusessa? On kliseistä ja varmasti turhauttavaa toitottaa, että pitää vain uskoa itseensä.  Mutta niinhän se menee.

On helppo aloittaa pienistä asioista. Mistä pidin tänään itsessäni? Mitä kivaa tein, mikä sai minut hyvälle tuulelle? Mitkä ovat unelmani ja haaveeni? Juuri ne omat, eivät vanhempien tai kaverien. Mitkä ovat vahvuuteni ja taitoni? Hyvä keino on myös kysyä lähipiiriltä, että kuinka he minut näkevät. Rehellisesti. Useasti se mitä itse näemme peilistä eroaa täysin siitä, mitä muut meistä ajattelevat.

Tärkeintä on muistaa, ettei ole olemassa mitään muottia, johon jokaisen täytyy mahtua. Olemme kaikki yksilöitä ja siksi onkin rikkaus, että olemme erikokoisia ja -muotoisia itse kukin. Erilaisuus kunniaan! :)

Lopuksi vielä kuva bloggaajasta ilman meikkiä ja tukka likaisena.



Ave

2 kommenttia: