10.5.2015

Äitienpäivän menu

Toivottavasti teillä kaikilla on ollut ihanan aurinkoinen äitienpäivä! ♥

Muutama ystäväni viettää tänään ensimmäistä äitienpäiväänsä äitinä, pari muuta puolestaan ovat varmasti jo henkisesti äitejä odottaessaan mahassa asuvaa uutta tulokasta. Minun äitini puolestaan havahtui tänä vuonna siihen, ettei ensimmäistä kertaa enää ole sitä omaa äitiä, jota muistaa ja onnitella (mummo nukkui pois kuukausi sitten). Varmasti siis haikeat tunnelmat jokaisella, joka tämän menetyksen on joskus joutunut kokemaan. Onneksi on kuitenkin ympärillä muitakin äitejä, joita muistaa!



Me täällä pikkusiskon kanssa vielä odottelemme meidän äitiä ja keskimmäistä siskoa kotiin töistä, jotta päästään vihdoin istumaan juhlapöydän ääreen. Tässä kuitenkin odotellessa meidän äitienpäivän ruokalista, jonka laitoimme yhdessä kasaan.

Olen kotoisin Virosta, mutta jo yli 20 vuotta Suomessa asuneena en silti lakkaa ihmettelemästä teidän suomalaisten perunasalaattia. Siinähän on pelkkää perunaa, suolakurkkua ja älytön määrä majoneesia! Ja se käy korkeintaan lisukkeeksi pieninä määrinä ehkä kerran vuodessa. Joten tässä tulee ohje kunnon ruokaisaan perunasalaattiin, olkaapas hyvä!


Se ihan oikea perunasalaatti



perunaa
porkkanaa
kanamunaa
kurkkua
kinkkua
smetanaa
suolaa, sinappia maun mukaan

Noista määristä on vaikea sanoa, että kuinka paljon sitä salaattia oikein haluaa, mutta nyrkkisääntönä kaikkea suurinpiirtein saman verran. :D Esimerkiksi meillä isoon kulholliseen salaattia (neljä nälkäistä suuta) meni 5 perunaa, 5 porkkanaa, yksi iso kurkku, 6 kananmunaa, puolikas kinkkupaketti sekä purkki smetanaa.



1. Kuori perunat ja porkkanat ja laita kiehumaan.
2. Keitä kananmunat 12 minuutissa, kuori samalla kurkku. Muista "säikäyttää" munat!
3. Kuutioi kaikki ainekset pieniksi, samankokoisiksi kuutioiksi ja heitä kippoon.
4. Sekoita suola smetanan sekaan ja lisää muiden ainesten joukkoon. Sekoita kaikki tasaiseksi. Meidän äiti tykkää laittaa myös tuota sinappia pienen tilkan tuomaan lisämakua. Lisää tällöin tämäkin ensin smetanaan ja sitten vasta koko helahoito kippoon.


Ennen sekoitusta ja sekoituksen jälkeen. Tämän jälkeen lisätään vielä smetana ja mausteet.
Bonus: tästä on toki erilaisia variaatioita, joten sekaan voi lisätä esim herneitä tai omenaa oman maun mukaan. Jotkut myös tykkäävät korvata normikurkun suolakurkulla.

A vot, heleppoo ku heinänteko! Jos salaattia tekee isomman erän, voi ainekset säilyttää jääkaapissa ja heittää smetana ja mausteet sekaan vasta juuri ennen tarjoilua. Tätä salaattia meillä on ollut aina tarjolla joka juhlissa, ja sitä ollaan syöty jälkeenpäin sekä lounaalla että illallisella ihan pääruokana. Tämä lienee meidän versio voileipäkakusta? :)


Jälkiruoaksi siskoni teki äidin toiveesta omena-raparperipiirakan. Ohjeet löytyivät netistä, ja teimme puolestaan minun toiveesta vehnättömän version. Kaupan jauhohyllyjä tutkiessa selvisi, että gluteeniton ei välttämättä tarkoita vehnätöntä, joten pitkän tuoteselosteseulonnan jälkeen mukaan tarttui tämännäköinen paketti.



Ensin hieman epäilytti, että mihin käyttötarkoituksiin tämä jauhoseos oikein on tarkoitettu, mutta purkin kyljessä oli listattu myös makeat leivonnaiset, joten oletettavasti tämä toimii!

Vehnätön omena-raparperipiirakka

Lopputulos. Vähän kärähti, hups.

POHJA

1 muna
1 ½ dl sokeria
¾ dl sulatettua voita
2 dl maitoa
4 dl jauhoseosta (ohjeessa alunperin vehnäjauhoja)
2 tl leivinjauhetta

TÄYTE

3-4 dl omenanpaloja
3-4 dl raparperipaloja
2 dl sokeria
½ vettä


1. Ensin tehdään täyte. Keitä paloitelluista raparpereista, sokerista ja vedestä kattilassa sakea hilloke. Jäähdytä haaleaksi.
2. Sitten pohja. Sekoita muna ja sokeri. Lisää sulatettu voi, maito ja jauho-leivinjauheseos nopeasti sekoittaen.
3. Kaada piirakkataikina voideltuun, korkeareunaiseen piirasvuokaan (Ø 27 - 30 cm). Lisää taikinan päälle raparperihilloke ja omenat.
4. Paista raparperipiirakkaa 175 asteessa 30 - 35 min.
5. Tarjoa raparperipiirakka vaniljakastikkeen kanssa.


Jee nyt äiti tuli, päästään juhlapöytään!

Ave

4 kommenttia:

  1. Voi miten ihana äitienpäivä teillä! <3 Kiva tietää että tuollaista vehnätöntä ja gluteenitonta jauhoa löytyy, täytyypä hankkia ja testata. Maku oli varmasti hyvä myös? ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oli kyllä oikein maukasta piirakkaa! :) Pohjan rakenne oli ehkä aavistuksen ruisjauhoisempaa kuin normaalisti, mutta tuollaisessa murupohjassa se toimi kyllä täydellisesti! Pitänee ostaa itsellekin tuota samaa jauhoa jatkoa ajatellen!

      Poista
  2. Selailin tätä sun blogia ihan hulluna. Sulla on niin kauniita kuvia. Millaisella kameralla otat niitä? Näytät tosi kauniilta. Mäkin oon kotoisin Virosta. Kiitos ohjeesta. En ole koskaan tehnyt kyseistä salaattia..voisin vapauttaa äitini kädet seuraavassa juhlassa taitaa olla muuten pääsiäinen silloin :-) Anyway äitini laittaa muitakin sikahyviä salaatteja ja tekee keittoja..Suomessa sellaisesta tietoakaan. Kiva kun löysin tän blogin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihana kommentti, kiitos! ♥ Ja tervetuloa lukijaksi! :) Mulla on kamerana Canonin EOS 600D ja ihan se peruslinssi, joka kameran mukana tuli, eli 18-55 mm. Tykkään kyllä tuosta kamerasta, se on todella monipuolinen! :) Vielä kun olisi varallisuutta panostaa parempiin objektiiveihin... Mut yllättävän hyvin oon kyllä tuolla perusputkellakin pärjännyt!

      Tää perunasalaatti on kyllä jotain niin virolaista, ja sitä on meidän suvun juhlissa joka kerta! :D Lisämakua saa, kun pistää perunoiden keitinveteen suolaa. Kannattaa siis ehdottomasti yllättää äiti seuraavissa juhlissa! ;) Tykkään myös ihan älyttömästi smetanasta ja hapankaalista, joita täällä Suomessa ei myöskään juurikaan syödä... Tässähän tulee ihan nälkä!

      Poista