10.7.2015

Egotrippiä huoltsikan pihalla!

Eilen täällä Jyväskylässä alkoivat Suomi Pop -festarit, jossa kolmen päivän aikana esiintyvät muun muassa Jenni Vartiainen, Haloo Helsinki, Elastinen, Kaija Koo, Apulanta, Sanni, sekä iso kirjo muita uusia ja vanhoja tämän hetken suurimpia suomirock- ja -poptähtiä. Itse en kyseisiin kemuihin aio suunnata, vaan sen sijaan kuulin työkaverilta vinkin johonkin vallan toisenlaiseen tapahtumaan: Egotripin ilmaiskeikalle! Eikä tuossa vielä kaikki, vaan myöskin itse tapahtumapaikka herätti hieman ihmetystä: Tourulan Neste Oil -huoltoasema!

Mitähän ihmettä, ajattelin. Tämä pitää kyllä googlettaa! Ja sieltähän se löytyi helposti. Kyseessä on siis Neste Oil K-Marketin Yhden pysähdyksen keikat -kesäkiertue. Muut kiertueen bändit ja keikkapaikat löydät täältä.

Joten sinnepä suunnattiin, sillä asumme aivan tuon huoltoaseman lähellä. Ja sääkin suosi keikkakansaa, jota oli kerääntynyt paikalle erittäin reippaasti. Sainpa keikan päätteeksi yhteiskuvankin, jee! :D







Yleisöä oli ihan mukavasti.
"Ave käänny, mä otan susta kuvan."
Noin puolen tunnin tehokeikalla kuultiin sekä vanhoja hittejä että muutama biisi myös uusimmalta, tänä vuonna ilmestyneeltä albumilta Vuosi nolla. Huomenna pojilla on keikka myös SuomiPop-festareilla, jossa varmasti kuullaan monipuolisemmin eritoten vanhempaa tuotantoa. Ei sillä, nytkin kyllä kuultiin muun muassa hitit Älä koskaan ikinä, Unihiekkaa sekä tietenkin Matkustaja.



Olipas kivaa! Kiitos Egotrippi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti