29.10.2015

Halloween: asuinspiraatiota

Juhlat lähenevät, mutta asu on vielä hukassa?

Ei hätää, sillä yksinkertaisistakin asuista saa kätevästi mielenkiintoisia esimerkiksi peruukeilla tai meikeillä! Täällä Jyväskylässä suosittelen Karnevaalikauppa Aprillia (Kauppakatu 3), josta ovat vuosien varrella löytyneet peruukit, kasvomaalit, tekoparrat ja jos jonkinmoiset asusteet bileisiin kuin bileisiin!

Kannattaa myös käydä uusin silmin läpi oman vaatekaapin sisältö, sillä simppeleistäkin vaatteista saa yhdistelemällä tunnistettavia hahmoja! Onko sinulla jokin vaate, jota olet aina halunnut pitää, mutta sille ei oikein koskaan ole löytynyt tilaisuutta? Tässä postauksessa esittelen muutamia asujani erilaisista teemabileistä, ja näistä suurin osa on viritelty nimenomaan oman vaatekaapin pohjalta, hieman asusteilla täydentämällä. :)

Kirpparit ovat luonnollisesti melkoisia aarreaittoja, mitä puvustukseen tulee, mutta mikäli etsinnässä on jokin tietty vaate, voi sen löytäminen olla melkoista hakuammuntaa. Silti lähtisin kalliiden valmisasujen sijaan ensisijaisesti rakentamaan asua kirpparikierroksella. :) Näihin naamiaistyyppisiin asuihin suosittelen ei-itsepalvelukirppareita, sillä ne ovat usein myös halvempia. Jyväskylässä keskustan alueella sijaitsevia loistavia kirppareita teemabileisiin ovat SPR Kirppis, Ekocenter, UFF sekä Fida lähetystori.

No niin, nämä omat esittelyssä olevat asuni eivät siis todellakaan ole mitään Hollywood-tasoa, mutta niitä on ollut erittäin hauska toteuttaa, ja olenpa korkannut näillä myös monenmoiset pukukilpailujen palkinnot! ;)



Leffateema, yllättävän helppoa!



Okei, ehkä mulla on vain hieman erikoisempi mieltymys elokuviin, mutta mielestäni leffateema on aina ollut ihana ja myös helppo toteuttaa!

Yllä olevassa kuvassa Charlie Chaplinin kulkurilook syntyi puhtaasti oman vaatekaapin pohjalta: alla on valkoinen kauluspaita ja takkina ihan simppeli musta jakku. Solmiokin löytyi omasta takaa! Miesten housut ja kengät löysin kirppari Ekocenteriltä, joten lopulta uutena ostin Aprillista ainoastaan knallin ja puukepin. Viikset pystyy ja kannattaakin piirtää itse, sillä tarralla kiinnitettävät feikkiviikset harvoin kestävät biletystä, tarrapinta kun ei juurikaan siedä hikoilua.

Sama valkoinen kauluspaita on käytössä Pulp Fiction -leffasta tutussa Mia Wallace -asussa. Jaloissa ovat simppelit mustat suorat housut, ja itse asiassa tuo Chaplin-lookin sama pikkutakki oli mukana myös tässä asussa! Se vain sattui olemaan kuvanottohetkellä kuumuuden vuoksi pienellä tauolla. :) Ainoa uutena ostettu lisä tähän asuun on musta peruukki (tupakan lainasin kaverilta rekvisiitaksi :D).

Samoilla vaatteilla ja asusteilla mennään kolmannessakin kuvassa, joka vilahti myös tässä postauksessa! Kellopeliappelsiinin Alex-look syntyy valkoisesta kauluspaidasta, valkoisista housuista, Chaplinin asusta uusiokäyttöön otetusta knallista sekä mustista maihareista, jotka ovat olleet alunperin kirpparilöytö ja sattuivat olemaan kaapissa jo valmiina. Lisänä ovat kirpparilta löytyneet henkselit, sekä ainoana uutena esineenä ostettu keppi. Hahmon mukaisesti toiseen silmään olen lisännyt tekoripset. Vain maitolasi puuttuu. ;)

Neljäs asu ei varmaankaan ole kovin monelle tuttu, mutta kyseessä on siis Rocky Horror Picture Show'n sisäkkö Magenta. Ystävältäni sain lainaksi mustan paidan, jossa sattuivat olemaan valkoiset kaulukset (minulla on joskus ollut samanlainen, mutten laajoista etsinnöistä huolimatta ole vieläkään löytänyt sitä!). Jalassa ovat lyhyet mustat sortsit sekä verkkosukkahousut, jotka ostin uutena. Kikkarahiukset minulta löytyvätkin jo omasta takaa... :D Tässä asussa loppujen lopuksi vaikeinta oli löytää tuo essu! Sellaista kun ei myyty erikseen yhdessäkään liikkeessä, ei edes seksikaupoissa! Joten lopulta ajanpuutteen vuoksi jouduin ostamaan kokonaisen sisäkön asun pelkästään tuon essun vuoksi! Turhauttavaa! :D Päässä kuuluisi olla myöskin pieni sisäkön lakki, mutta tämän kohdalla luovutin ja päätin toteuttaa asun ilman sitä.

Joka tapauksessa tässä pientä esimerkkiä siitä, kuinka perusvaatteista saa muokattua vaikka mitä, ja monet asusteetkin toimivat useissa eri asuissa! Monet leffahahmot ja näyttelijät ovat myöskin tunnistettavia nimenomaan meikeistään ja kampauksistaan, jolloin vaatteet voi pitää simppelinä.


Think outside the box!



Saanko lisätä CV:eeni, että olen erikoistunut karhuasuihin? :D


Itse asiassa sekä vasemmanpuoleinen jääkarhu, että keskellä oleva perinteisen seksikäs suomalainen mies ovat saman teeman bileistä, "cultural stereotypes", ainoastaan eri vuosilta. Oikeanpuoleinen panda puolestaan on viidakkoteemabileistä. Kaikki asut ovat koottuja pääasiassa oman vaatekaapin sisällöstä.

Jääkarhuasussa näkyvät taas samat tutut valkoiset housut, jotka olivat myös Alex-asussa, ja jokaisessa kolmessa asussa käytin L-kokoista valkoista toppia, jonka alle piilotin ison mahan. Myös sama valkoinen pipo toistuu molemmissa karhuasuissa, samoin tuo karvaliivi (panda-asussa se on mahana). Keskimmäisen asun hattu, ruutupaita sekä upeaakin upeampi vyölaukku ovat kirpparilöytöjä. ;)

Ja hei, aina voi pukeutua myös tyylillä vastakkaisen sukupuolen edustajaksi!



Ylläolevassa gigolo-asussa toistuvat jälleen tutut valkoinen kauluspaita sekä musta jakku, ja jalassa olivat Mia Wallace -asustakin tutut mustat suorat housut. Hienot kiiltävät kengät löysin jalkaan kirpparilta, ne tosin eivät näy kuvassa. Kauniin rusketuksen sain aikaan aurinkopuuterilla, ja upea karvoitukseni puolestaan on peräisin "partaletistä", josta voi oman maun mukaan leikata karvoitusta ja liimata tämän jälkeen minne mieli tekee. 


Panosta asusteisiin!



Ylläolevissa asuissa molemmissa on pohjana yksinkertainen, musta cocktailmekko. Molemmissa ovat samat mustat hanskat, sekä sama valkki, jotka olen ostanut Aprillista. Mutta muilla asusteilla ja meikeillä olen saanut aikaan kaksi hyvin erilaista asua!

Vasemmanpuoleisessa Cruella DeVil-lookissa peruukki on musta, joka on värjätty spraymaalilla toiselta puolelta valkeaksi (tai no, harmaaksi :D). Koruilla ja meikeillä saa paljon aikaan, aivan kuten oikeanpuoleisessakin 20's-asussa. Upeat helmikorut lainasin äidin korulaatikosta, joten lopulta olen ostanut asua varten erikseen ainoastaan hiuspannan sekä puuhkan.


Go retro!



Menneiden vuosikymmenten puvut ovat erittäin tunnistettavia ja helppoja toteuttaa. Ja mikä parasta, useimmiten kirpparit ovat kaiken maailman vanhoja rytkyjä tulvillaan! Itse olenkin tainnut testata jo lähestulkoon jokaisen 1900-luvun vuosikymmenen. :D Tosin monet vuosikymmenpuvut toimivat parhaiten isommalla porukalla. ;)




Tutut ja turvalliset klassikot



Jotkut teema-asut toimivat aina ja ne ovat erittäin helppo toteuttaa. Vasemmalla olevan mafioso/gangsteri-lookin olen toteuttanut pariinkin eri otteeseen, itse asiassa jo penkkareissani! Hippilook toimii aina, ja se onkin ehkä helpoimpia asuja toteuttaa. Peace'n'love babes! Kolmantena kuvassa on klassinen rokkari, johon varmasti löytyy asusteita mistä vain!

Muita mieleeni tulevia klassisia ja helposti toteutettavia (myöskin vähän stereotyyppisiä) asuja ovat esimerkiksi merirosvo, mustalainen, intiaani, nukke, ennustajaeukko, vampyyri, miimikko... 


Eikö vieläkään tullut inspiraatiota? Kannattaa tsekata myös pukuvuokraamot! Täällä Jyväskylässä toimivat ainakin Sovatek-säätiön pukuvuokraamo Satumaa sekä Huoneteatterin Pukuvuokraamo. Voin paljastaa omasta lauantain asustani sen verran, että olen itse tällä kertaa vuokrannut valmiin puvun. ;)


Vieläkin asu etsinnässä? Kokeile erilaisia meikkejä! Tutoriaaleja on internet tulvillaan, ja esim YouTubesta löytyy varmasti meikki joka lähtöön!

Olen kasannut tähän muutamia persoonallisia ja mielenkiintoisia meikkejä, joista kannattaa inspiroitua:

All The Little Royals -blogin nukkemeikki

DIXI:n karmivat kynnet

Saara Sarvas on toteuttanut blogissaan useammankin Halloween-lookin! Nämä ovat upeita!

Johanna Marjomaan instagramissa vilisee upeita Halloween-meikkejä!

Popsugar-sivusto on koonnut yhteen meikkejä Redditin uumenista

Ja hei, jos ei mitään muuta tule mieleen, niin zombie-look on aina varma valinta ja erittäin helppo toteuttaa! ;)



Ei kun inspiroitumaan! :)

6 kommenttia:

  1. Tosi upeita asuja ja hauskoja ideoita :D Itteltä jää halloweenpartyt tänä vuonna väliin joka vähän harmittaa ehkä, mutta ensi vuodeksi sitten ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Onneksi näitä tulevia vuosia riittää kyllä, ensi vuonna voit sitten panostaa tämänkin vuoden edestä! ;)

      Poista
  2. Hauskoja asuja ja keskenään ihana erilaisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kieltämättä melkoinen kokoelma noita on vuosien varrella kertynyt. :D

      Poista
  3. Meen tänä vuonna ID:n juhliin ja siellä on teemana Haunted Circus, onneksi ei tee tiukkaa keksiä asua kun melkein kaikki löytyy kaapista :D Meikit vaan kuosiin ja that's it!

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin meikeillä ja oman vaatekaapin sisällöllä saa jo todella paljon aikaan! Kävinkin katselemassa ihmisten asuja eri blogeista noista Indiedaysin bileistä, hienoja olivat! :)

      Poista