25.12.2015

Kun Iines tuli taloon

Hei vaan täältä suklaaövereiden keskeltä! Toivottavasti kaikilla on ollut rento ja rauhallinen jouluaatto, ja mahdolliset joululahjat ovat olleet mieleiset! :)

Joulu on minulle erikoista aikaa eräästä erikoisesta syystä: tuolloin sain omakseni pienen karvapalleron, jota tutummin Iinekseksi kutsutaan. Tajusin, etten ole juurikaan kertonut rakkaasta pikku kissastani täällä blogin puolella, joten tässä pieni tarina siitä, kuinka Iines tuli taloon.


Tuore tulokas joulupäivänä 2009.
Iines tuli minulle aivan sattumalta. Olin jo pitkään harkinnut oman kissan hankkimista, mutta opiskelijaelämän epäsäännöllisyys, vaihtovuosi Ranskassa sekä siihenastiset vuokranantajat olivat olleet esteenä. Vaihtovuoden jälkeen elämä kuitenkin vakiintui sen verran, että tiesin pysyväni seuraavat vuodet paikallani yhdessä kämpässä ja kaupungissa, ja uusi vuokraisäntäkin paljastui kissaihmiseksi. Pienen pieni ajatuksen kipinä syttyi.



Kului muutama kuukausi. Oli joululoma ja olin kotikonnuillani Savossa. Menin sattumalta erääseen ruokakauppaan, jossa en oikeastaan koskaan käynyt. Vilkaisin sattumalta ilmoitustaululle, johon en normaalisti koskaan katsonut. Ja aivan sattumalta silmiini osui ilmoitus, jossa pieni kissa katsoi minua A4-paperilta suoraan takaisin etsien itselleen uutta, rakastavaa kotia. Otin aivan sattumalta ilmoituksessa näkyvän numeron ylös. Ihan vain varmuuden vuoksi.



Tuo pienen pieni ajatuksen kipinä kasvoi tuon illan aikana jo pieneksi liekiksi. Tiedustelin alustavasti silloisen kämppikseni mielipidettä kissanhankinnasta. Siis ihan vain alustavasti ja teoriassa, eihän kissa välttämättä enää edes olisi vapaana. Onneksi kämppikseni Maarit oli myös kissaihmisiä, joten hän tietenkin näytti vihreää valoa mahdolliselle uudelle asukille. Seuraavana päivänä liekki paloi jo niin voimakkaana, että kesken työpäivän etsin puhelimesta tuon tallentamani numeron. Tiesin, etten saisi mielenrauhaa ellen soittaisi. Voihan sitä aina vain sattumalta kysäistä, että onkohan kissa vielä kotia vailla. Ihan vain kysäistä siis.



Nuori miesääni vastasi. Tiedustelin, että onko kissalle löytynyt vielä kotia, ilmoitus kun oli jätetty seinälle jo lähes kuukautta aiemmin. Huomasin jännittäväni ja pelkääväni kissan jo päätyneen toiseen kotiin, ja ennakoiduin pettymään. Kyllä on kuulemma vielä kotia vailla, ja jos ei uutta omistajaa löydy, niin parin päivän päästä pieni eläin jouduttaisiin viemään eläinlääkärille ikiuneen. Mahaani kouraisi. Tajusin, että tämä oli nyt tässä. Kysyin, voisinko tulla jo samana iltana katsomaan kissaa. Tänään ei kävisi, mutta huomenna he olisivat illalla kotona. Kotimatkalla töistä ostin kissankantokopan. Siis ihan vain varmuuden vuoksi.

Kissajoogaa.
"Kissasi on erittäin tervetullut", vastasi vuokraisäntäni tiedusteluun uudesta asukista. Helpotuksen tunne vaihtui jännitykseen. Mun ikioma kissa! Maltoin hädin tuskin yöni nukkua, ja lopulta koitti viimein huominen ja lähdimme äitini kanssa hakemaan kissaa. Tai siis ihan vain katsomaan.


Ja niinhän siinä sitten kävi, että kantokoppa ei tullut tyhjänä takaisin, ja joulupäivänä 2009 saapui elämääni rikastuttamaan ihana pieni tulokas, joka näytti jo tullessaan yhtä sisukkaalta kuin sarjakuvien kaimansa.

Iineskin lähtee haalaribileisiin.
Kuusi ihanaa vuotta takana, ja toivottavasti vielä monenmonta edessä.  Vuosien varrella ovat vaihtuneet niin kämpät kuin kämppiksetkin, ja onpa tullut mukaan kuvioihin tuo mieskin, mutta Iines on ja pysyy. Eipä oireile enää Tommin allergiakaan. :D


Niin se vain on, että lemmikit eivät ole vain eläimiä, vaan niistä tulee ihan oikeita perheenjäseniä, ja koti olisi niin paljon tyhjempi ja autiompi ilman heitä. Ansaita eläimen pyyteetön kiintymys ja rakkaus, se on ehkä parasta. 


Hohoo, näitä Iineksen kuvia vois kyllä postailla aivan loputtomiin. :D

Leppoisaa joulupäivää!

Ave

6 kommenttia:

  1. Kissat on upeita otuksia ♡ iines on oikein kaunis kisunen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat ovat kyllä aivan ihania! ♥ Iines (ja omistaja) kiittävät kehuista! :)

      Poista
  2. Minua harmittaa suuresti, että kissaa ei hankittu aikaisemmin. Lapsena meillä kotona oli parikin aikoinaan. Enää en suostu elämään kissattomana. Siksi meillä on niitä kaksin kappalein. Ne kun saattavat olla pitkiä aikoja "piilossa", niin ainakin toinen niistä olisi rapsuteltavissa. Terveiset Iinekselle! t. Tillariina , 8 1/2 vuotta kissaihminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En itsekään osaisi elää ilman kissaa, ensimmäinen kissa meilläkin oli kun olin alle kouluikäinen, mutta siskoni syntyessä se annettiin valitettavasti pois. Kun täytin 10 vuotta, sain luokkakaveriltani lahjaksi kissanpennun (toki etukäteen sovitusti), ja siitä lähtien kodissamme on aina ollut kissoja. Terveiset sinunkin kissoille! :)

      Poista
  3. Ompas hän nätti! :) Meillä on kanssa vähän vaihtelevasti kissa (ja koira) -kuumeilua, mutta kun satutaan olemaan molemmat allergisia, niin se toki vähän rajoittaa :/ Sen vuoksi meillä onkin noita matelijoita. Kyllä talo tyhjältä tuntuisi ilman eläimiä! Niiden kanssa kun menee aikakin niin kivasti, vaikkei nuo meidän mitään seuraeläimiä varsinaisesti olekkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä eläin kuin eläin tuo ihanan lisän kotiin ja arkeen. ♥ Meilläkin muuten tuo mies on allerginen, ja seurustelumme alussa hän joutui popsimaan lähes päivittäin allergialääkkeitä, mutta nykyään hän on jo täysin siedättynyt Iinekselle. Ehkä sama onnistuisi teilläkin? :)

      Poista