22.12.2015

Mitä goodiebagista paljastuikaan? + alekoodimuistutus

Joulukuun alussa vietimme pikkujouluja Jyväskylän bloggaajien kesken, ja illan päätteeksi kukin bloggari sai sponsoreilta pienen yllätyskassin. En ole vielä esitellyt kassin sisältöä, joten tässä tulee! Ja saimme tosiaan myös pari kivaa juttua teille lukijoille, joista vielä muistutus näin joulun alla.



Illan sponsoreina toimivat The Body Shop, TanStore, Go4Fit sekä yllätyssponsorina Vila. Go4Fit:in tuotteet eivät postilakon vuoksi ehtineet tuolloin lahjakassiin, joten niitä odotellaan saapuvaksi joulun jälkeen. Niistä siis juttua myöhemmin! :)



TanStore on nimensä mukaisesti erikoistunut aurinkotuotteisiin. Laajasta valikoimasta löytyvät niin aurinkovoiteet, itseruskettavat kuin kauniiseen päivetykseen tarvittavat oheistarvikkeet. Heiltä lahjakassiin oli päätynyt St. Moritz Self Tanning Mousse sekä itseruskettavan levitykseen näppärä St. Moritz -levityshanska.



En ole koskaan kokeillut itseruskettavia, joten tätä kyllä tulen testaamaan! Kalpeanaamaisena taidan kuitenkin jättää kokeilun suosiolla kesään, varsinkin jos tuleva kesä on yhtään samankaltainen kuin mennyt... Ovatko teille itseruskettavat tuttuja tuotteita?

The Body Shop on jo vuosia ollut oma lempparini, ja näistä olinkin eniten innoissani! Rakastan ketjun vartalovoita, joten tämä Glazed Apple Body Butter tulee kyllä heti seuraavaksi käyttöön! Olen salaa haistellut voiteen ihanan omenaista tuoksua harva se päivä, joten jos mieli tekee saada tätä kausituotetta, toimi nopeasti!



Toinen paketista löytynyt The Body Shopin tuote oli Wild Argan Oil Hand Cream, joka on niin herkullisen tuoksuinen ja näppärän kokoinen, että kulkee kyllä tästä eteenpäin päivittäin laukussa! Olen huomannut, kuinka ahkerasta rasvauksesta huolimatta talvi tekee tuloaan, ja käteni alkavat muistuttaa pikkuhiljaa hiekkapaperia. Ajoituskin on täydellinen, sillä edelliset käsivoidepurtiloni vetelevät juuri viimeisiään!

Lisäksi yllätyssponsori Vila yllätti meidät bloggaajat 10 € lahjakortilla! Mitähän kivaa sitä keksisi... :)


Ja muistakaas hei vielä mahtavat alekoodit!:


Vuoden loppuun asti -15 % Greatdaysin elämyslahjoista koodilla jklblogit15. Vielä ehtii pukinkonttiin! Mainio vaihtoehto on esimerkiksi meidän testaama Mysteeri Experience!

The Body Shopin verkkokaupasta -10 % kertaostoksesta koodilla AK1CBCU8. Etu on voimassa 31.1.2016 asti.

Vilan Jyväskylän liikkeestä yhdestä normaalihintaisesta tuotteesta -20 % koodilla 21108. Etu on voimassa 31.1.2016 asti.



Ihanaa joulunodotusta! 

Ave

4 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa kun muistutit tuosta Greatdaysin koodista, se on varmasti osalta jo unohtunut!! Pitääkin pistää vielä omaan sivupalkkiin se ja nämä loput ylös! :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mä aattelin, että se on saattanut monelta jo unohtua, ja sehän menee kuitenkin pian jo umpeen. :)

      Poista
  2. Ooh! Himiöitsin noita Body shopin ompputuoksuja jo viime jouluna, mutten koskaan tullut hankkineeksi :/ Jospa nyt, kun kerta alennustakin olis tyrkyllä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi suosittelen, oon itsekin aivan ihastunut tuohon omena-sarjaan. :) Pitänee itsekin käydä vielä haalimassa näitä lisää varastoon. :D

      Poista