20.12.2015

Viime aikoina

Kun on jo toista viikkoa flunssassa, ja monta päivää putkeen käytännössä vuoteenomana, alkaa aika käymään todella pitkäksi. Nukkuakaan ei voi kuitenkaan ihan koko päivää, mutta energia ei toisaalta riitä mihinkään järkevään aktiviteettiinkaan. Televisiosta tulee vain tositeevee-sontaa, eikä nyt ihan koko päivää viitsisi makoilla sohvallakaan.


Iines makoilee sohvan sijaan patterin päällä päivät pitkät.
No mitä sitten oikein voi tehdä?

Toki iso osa ajasta tulee vietettyä tietokoneella. Kaikki Facebook-kaverini ovat tässä vaiheessa varmasti jo saaneet tarpeekseen mun jatkuvasta uutis- ja päivitystulvasta. :D Myös blogeja on tullut lueskeltua, mutta oman blogin päivitykseen ei ole riittänyt tarpeeksi aivotoimintaa (ennen kuin nyt). Tuo surkea sää ei varsinaisesti myöskään inspiroi esimerkiksi asukuviin (ei sillä, eipä kyllä olisi kovin hehkeitä kuvia tässä olotilassa edes tullutkaan :D). Petollisinta lienee se, että onpahan ollut aikaa taas pyöriä nettikirppiksillä... Hups. :)

Ehkä osittain juuri tuon kirppistelyn inspiroimana innostuin itsekin käymään taas vaihteeksi läpi komeroita ja vaatekaappeja, ja Tommikin osallistui talkoisiin. Osan vaatteista laitoin nettikirppiksille myyntiin, osa jäi vielä harkintaan, ja kaksi muovikassillista vietiin saman tien kierrätykseen. Huomaa kyllä, kuinka ainakin omalla kohdalla tyyli ja vaatemaku muuttuu koko ajan.



Iltaisin olemme katsoneet Netflixin kohuttua Narcos-sarjaa. Kohuttua siksi, että yksi päähenkilöistä on Kolumbian pahamaineinen huumepomo Pablo Escobar, josta sarjan väitetään antavan liian sankarimaisen ja inhimillisen kuvan. Niin tai näin, sarja on erittäin koukuttava ja laadukkaasti tehty. Seassa on paljon oikeita henkilöhahmoja sekä aitoa kuvamateriaalia, mikä kieltämättä välillä myös puistattaa.

Nämä Netflixin alkuperäissarjat ovat tähän asti olleet erittäin positiivisia yllätyksiä, viitaten myös siis aiempaan House of Cards:iin. Pitänee jossain vaiheessa myös tutustua Orange is the new black:iin, josta olen kuullut paljon kehuja. Onko jokin näistä sarjoista tuttu teillekin? 


Kuva löytyi Googlella.
Niin, ja olihan meillä myös tuo meidän Star Wars -maraton. :D

Koko aikaa ei kuitenkaan jaksa tuijotella läppärin näyttöä tai television ruutua, jolloin luonnollinen vaihtoehto on kirja. Tällä hetkellä mulla on työn alla Agatha Christien Kuolema Niilillä. Olen ottanut nyt pieneksi projektiksi käydä läpi omaa kirjahyllyäni, siellä siellä majailee useita vielä lukemattomia teoksia. Kun ne on luettu, voi ne laittaa hyvillä mielin kiertoon (KonMari-tyyliin). :)

Ja hei, oon mä myös askarrellut meidän ikkunaan upeita lumihiutaleita! :D




Oho olipas vaikea ottaa kuvia näin päiväsaikaan valoa vasten, mut jospa noista sais vähän ideaa.
Opinpahan muuten ainakin sen, että tulostuspaperia on erittäin vaikea leikellä, kun se on taiteltu moninkerroin...

Jos minulla olisi nyt kotona villalankaa ja puikot, niin varmasti innostuisin neulomaan! Pitääkin varmaan hankkia sellaiset vastaisuuden varalle... Nyt pitää kuitenkin tyytyä värittelemään värityskirjaani. Ehkä kokeilenkin tällä kertaa vesivärejä!

Toivottavasti tää tauti nyt rauhoittuu jouluksi! Toisaalta, eiköhän viimeistään joulusauna ja parit terästetyt glögit anna pöpöille kyytiä. ;)

Rauhallista sunnuntaita!

Ave

6 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Täällä kans kova luotto siihen, et jouluksi tää tauti on poissa. Naapuritkin on varmaan onnellisia kun ei tartte joka yö kuunnella tätä yskimistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsit, miten musta tuntuu, että kaikki on juuri nyt kipeinä! :/ Paranemisia sinnekin! ♥

      Poista
  2. Ounou, oletpas sitkeän taudin saanut. OITNB on kyllä hemmetin hyvä ja koukuttava sarja. Taisi mennä kolmas kausi melkein yhdeltä istumalta..

    Parempaa vointia ja ihanaa joulua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mun puolesta tää tauti sais kyllä jo rauhoittua! Pitää kyllä ehdottomasti tutustua tuohon OITNB:een, ehkä tuo mieskin innostuu, ja voidaan katsoa yhdessä. :)

      Kiitos, ihanaa joulua sinnekin! ♥

      Poista
  3. Nettikirppikset... Tiedän tunteen. :D

    P.S: Blogissani on sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvä että on vertaistukea! :D

      Oi onpas jännää, pitääpä käydä heti kurkkaamassa, mikä siellä odottaa! :)

      Poista