10.2.2016

Varaslähtö kevääseen

Vaikka onkin vasta helmikuu, ovat ajatukset siirtyneet pikkuhiljaa jo kevääseen. Varsinkin kun tuon loskan ja vesisateen perusteella voisi luulla, että on jo huhtikuu. Miltei huomaamatta sitä alkaa jo ajattelemaan kevättä, puhumaan keväästä, ja jopa toivottelemaan ihmisille hyvää kevättä. Vaikka minulla ei ole mitään talvea vastaan, ja mielelläni kävisinkin vielä luistelemassa pari kertaa tänä talvena, en myöskään vastusta, mikäli kevät päätti tulla jo nyt jäädäkseen. :)



Kevät näkyy ja tuntuu ainakin meillä, ja sain eilen Tommilta kimpun tulppaaneja koristamaan keittiötä ja tuomaan ihanaa väriä asuntoon. Tulen luultavasti ostamaan vielä monet kukkakimput ennen kesää, niin helppo ja näppärä kodin piristys ne ovat!



Olen myös huomaamatta siirtynyt tummista syksyn sävyistä pirtsakampiin, haaleisiin sävyihin. Tämä näkyy niin vaatetuksessa, koruissa, kuin muissakin yksityiskohdissa. Ihanat helmiäisvärit piristävät pakostakin, ja tekevät ilmeestä hetkessä raikkaan. Mulla on tällä hetkellä kynsissä Mavalan sävyä Toulouse.




Se mikä pätee kynsiin, pätee myös huulipunaan, ja olenkin jättänyt tummemmat viininpunaiset ja luumunsävyiset huulipunat vähemmälle käytölle, ja korvannut ne raikkaammilla helakanpunaisilla. Pitänee hieman päivittää huulipunakokoelmaa näin kevään korvilla!



Kesää kohti mennään väistämättä, ja jo nyt huomaa päivien pidentyneen. Siinä missä vielä kuukausi sitten poljin töihin pimeässä, on nyt jo aamuisin valoisaa, ja pimeä tulee vasta viiden maissa. Lisääntyvä valo on hyvä ottaa huomioon, ja kävinkin jo ostamassa jemmaan kevät- ja kesäkeleille sopivat Lumenen kasvovoiteet, joissa on myös suojakerroin 15. Bongasin lisäksi Tokmannin alennuksesta pikakaunistaja-seerumin, sekä silmänympärysvoiteen. Teen näistä myöhemmin erillisen postauksen, kunhan olen päässyt niitä kunnolla testailemaan!



Mikäli nuo Lumenen tuotteet muuten kiinnostavat, niin Time Freeze -pikakaunistaja on nyt Tokmannilla alehintaan 13 €, ja tuplapaketti Bright Now Vitamin C -sarjan voiteita oli muutama kappale Anttilassa hintaan 25 €!

Parin viikon takainen Carpe Colorem -asiakasilta inspiroi minua tekemään itselleni enemmän lettejä, ja sain ylipuhuttua myös Tommin opettelemaan letitystä. Niinpä lainasin kirjastosta Matti Airolan Isin ja tyttöjen lettikirjan, jonka avulla aletaan yhdessä harjoittelemaan! Olen päättänyt, että kesään mennessä osaan tehdä itselleni ainakin ranskanletin! :D



Pari viime päivää ovat olleet kohdallani suht rankkoja. Päivisin on ollut kova päänsärky ja armoton väsymys, öisin taas en ole saanut kivulta juurikaan nukuttua, mikä ei ole ainakaan edesauttanut jaksamista töissä. Siksi tällaiset pienet arjen piristykset ovat enemmän kuin tervetulleita! :)



Viikonloppuna on onneksi luvassa ekstrapiristystä, kun lähdemme Tommin kanssa päiväksi Tukholmaan! Sitä odotellessa! :)

6 kommenttia:

  1. Täälläkin on kevättä rinnassa! Oon myös tuonut pikkuhiljaa kotiin raikkaita kevätvärejä ja juurikin tulppaanit tekevät heti keväisen fiiliksen. :) Mä olen muuten myös miettinyt tota samaa lettikirjaa! Sitä on kehuttu paljon ja haluisin oppia tekemään lettejä sekä näihin omiin pikkuhiljaa letityspituisiin hiuksiin että esikoisen tukkaan. Pitääkin kurkata, löytyykö sitä kirjastosta! Tsemppiä päänsäryn ja väsymyksen kanssa, toivottavasti pian helpottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, kevään tuloa ei voi estää! ;) Tuossa kirjassa on kyllä vaikka mitä upeita lettejä, mut me ollaan vasta opettelemassa näitä perusjuttuja. Jos osaat jo tehdä ranskanletin, niin sit suosittelen kyllä lettikirjaa, koska tosi moni hienompi letti pohjautuu just ranskanlettien eri variaatioihin. :)

      Poista
  2. Jotenkin ihanan pirtsakka postaus ♥ Nuo tulppaanit on kyllä niin nättejä! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥ Tulppaanit (ja no kukat yleensäkin) on kyllä niin simppeli ja ihana piristys! :)

      Poista
  3. Tulipa hyvä mieli tästä postauksesta, ihanan pirtsakka!♥

    VastaaPoista