29.6.2016

Rentoakin rennompi juhannus!

Niin vierähti taas viikko, ja juhannuskin saapui aivan yllättäen!

Juhannus tuntuu olevan uuden vuoden ohella sellainen juhlapyhä, jolloin kukaan ei oikein osaa lyödä menojaan ja tulojaan lukkoon, ja monesti illanviettotapa päätetään vasta viime hetkillä. Tai noh, näin se tuntuu ainakin joka kerta omalla kohdallani menevän, ja suurinpiirtein näin se meni tälläkin kertaa. Ideoita kyllä oltiin heitelty ilmaan kavereiden kesken jo hyvissä ajoin, mutta lopulta vasta muutama päivä ennen juhannusta päätimme menosuunnan ja varasimme matkaliput Tommin perheen mökille Lappeenrannan kupeeseen.







Tänä vuonna vietin mökkijuhannusta ruhtinaallisesti toisen kerran ikinä elämäni aikana! Ensimmäinen kerta oli viime vuonna. Tämä johtuu yksinkertaisesti siitä syystä, ettei meillä ole omaa mökkiä, ja aiempina vuosina olen myös ollut lähestulkoon joka juhannuksen töissä, tai muuten vain pysynyt kaupungissa. En ole myöskään kovin hyvä tungettelemaan muiden mökeille, juhannus on kuitenkin tietyllä tapaa intiimi juhla, toisin kuin esimerkiksi vappu, jolloin koko kaupunki kokoontuu ulos juhlimaan.








Niinpä rennosta mökkiviikonlopusta otettiin kaikki irti! Saavuimme tuttuihin järvimaisemiin jo torstai-iltana, ja viivyimme sunnuntaihin saakka. Tällä välin tehtiin oikeastaan kaikkea, mitä mökkiolosuhteissa nyt oikein keksiikään tehdä: uitiin, saunottiin, grillailtiin, pelattiin korttia, loikoiltiin auringossa, soudettiin, käytiin paikallisella kylällä syömässä jätskit sekä tietenkin syötiin hyvin (ehkä hivenen liiankin hyvin). Tietenkin klassisesti juhannuspäivänä tuli juuri niiden tietynlaisten karkkien himo, joten avoinna olevaa kauppaa ehdittiin hetki etsiä, kunnes lähikylän Sale pelasti mökkeilijät!













Pitkä viikonloppu oli erittäin rentouttava, mutta kieltämättä sunnuntaina sitä jo odotti kaupunkiin ja eritoten kotiin pääsyä! Bussimme lähti Lappeenrannasta, joten vietimme kaupungissa muutaman tunnin ennen kotiinlähtöä. Päivä oli kaunis, joten kävelimme linnoituksen läpi, tsekkasimme hiekkaveistokset ja päädyimme lopulta satamatorille jätskille.






















Satakuntaa itikanpistoa, muutamaa palanutta raajaa sekä yhtä tukkoista juhannusruuhkaa myöhemmin astuin vihdoin kotiovesta iltayhdeksältä sunnuntaina. Kylläpä juokseva vesi ja toimiva sähkö tekeekin nannaa! :D

Kuinka te vietitte juhannusta? :)

2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ja vitsit nuo hiekkaveistokset on upeita! Juhannus meni meillä rennosti ja mitään perinteisiä sauna-kokko-grillailuja emme viettäneet :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavan rennolta kuulostaa teidänkin juhannus! :) Nuo hiekat ovat kyllä joka vuosi upeat! Kukahan ne oikein aina rakentaa?

      Poista