19.7.2016

Kuokkalan kartanon kesäpäivä


Sunnuntaina Tommi ja minä uhmasimme pientä tihkusadetta ja poljimme Jyväsjärven toiselle puolelle Kuokkalan perukoille, jossa sijaitsee Kuokkalan kartano. Emme olleet kumpikaan kyseisessä kartanossa käyneet, vaikka olemme asuneet jo monen monta vuotta Jyväskylässä. Kuinka klassista! Miten ne oman kaupungin nähtävyydet aina vain unohtuvat?

Kartanolla vietettiin yleisölle avointa ja ilmaista kesäpäivää, jolloin myös sisälle kartanoon pääsi tutustumaan ilmaiseksi (norm. 5€, kahvioon ja alakertaan vapaa pääsy). Lisäksi ohjelmistossa oli mm. orkesterimusiikkia, letunpaistoa, sekä ajelua kuvassa näkyvän wanhan bussin kyydissä.



Lettujono.

Pieni taidemyyntikoju.



Hetken aikaa ympäristöä ihailtuamme alkoikin sataa ihan kunnolla, joten siirryimme sisätiloihin ja istahdimme kahville. Samalla ihastelimme näkymiä, jokainen huone kun on hieman erilainen ja nimetty eri taiteilijoiden mukaan. Seinillä oli taidetta sekä viime vuosisadan alusta että tältä vuosituhannelta, niin klassista kuin moderniakin. Kartano tuntui ensikierrokselta jopa hieman sokkeloiselta, ja onkin odotettua isompi.

Yläkerran saleissa on esillä Kauko Sorjosen säätiön taidekokoelmasta noin sata maalausta ja veistosta, jotka ovat pääosin 1800-luvun loppupuolen ja 1900-luvun alun kotimaisten mestareiden töitä. Mukana on mm. Fredrik ja Nina Ahlstedtin, Hannes Autereen, Carl Bengtsin, Alvar Cawénin, Akseli Gallen-Kallelan, Joonas Heiskan ja Urho Lehtisen töitä.




Kuokkalan tila oli suuri maatila, jolla harjoitettiin maanviljelyä ja karjanhoitoa. Tilan pihapiirissä toimi Jyväskylän Höyrysaha Oy:n saha vuosina 1874–1914. Tila sai uuden päärakennuksen, Kuokkalan kartanon vuonna 1904, kun kauppaneuvos Julius Johnson rakennutti sen perheelleen. Kartanon on suunnitellut arkkitehti Wivi Lönn (1872–1966), joka oli ensimmäinen itsenäisesti toiminut naisarkkitehti Suomessa. Päärakennuksen pinta-ala on 550  ja tontin 10 882 .

Vuosien varrella kartano on ollut mm. puolustusvoimien käytössä sota-aikana, toiminut synnytyslaitoksena 1940-1960 -luvuilla sekä ollut Jyväskylän yliopiston hydrobiologian laitoksen käytössä. Nykyiseen muotoonsa sen on entisöinyt Kauko Sorjosen säätiö vuonna 1998, ja kartano toimii taidegallerian lisäksi oivana juhlahuoneistona sekä kulttuuritapahtumien järjestyspaikkana.













Olin tietysti ehtinyt jo napsia nämä kaikki ylläolevat kuvat, kun lähtiessä huomasin "ei valokuvia" -kyltin, joten kävin kiltisti tunnustamassa tekoni ja sain luvan kuvien julkaisemiseen blogin puolella. Kannattaa siis olla tarkkana! :D

Kävimme kiertämässä pihan puutarhan ja päivän päätteeksi hyppäsimme vielä ihanan retrobussin kyytiin pienelle ajelulle. Linja-autossa on tunnelmaa! :)






Kuokkalan kartano
Hämeenpohjantie 50

40520 Jyväskylä
Puh: 050 5337 223

Onkos muille kartano tuttu? :)

6 kommenttia:

  1. Oon monesti ajanut ohi, mutten koskaan ole poikennut käymään. Tuo näyttää oikeen ihanalta juhlatilalta, jossa voisi pitää vaikka pienet häät :)

    hanna
    www.hannamariav.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla itse asiassa pidetään aika usein häitä! :) Oli kyllä todella symppis paikka johon vois mennä uudestaan kauniilla säällä!

      Poista
  2. Tuttu on. Ihana paikka kahvitteluun ja arjesta irrottautumiseen. Terassilla tuntuu aurinkoisena päivänä kuin istuisi jossain ulkomailla. Täällä vierailin mm. viime kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä upeaa huomata vielä näinkin pitkän ajan jälkeen, että Jyväskylässä edelleen riittää uutta nähtävää ja koettavaa! :)

      Poista