27.10.2016

Halloween-joulukuusi

Se ei liene enää blogin lukijoille epäselvää, että rakastan Halloweenia! Tänä vuonna pidämme taas meillä perinteiset Halloween-juhlat, ja valmistautuminen on alkanut jo hyvissä ajoin. Joka vuosi yritän keksiä juhliin jotain uutta ja jännää, ja tänä vuonna törmäsin aivan vahingossa loistavaan ideaan, joka tuntuu nyt valtaavan alaa tuolla Atlantin toisella puolella. Halusin jakaa tämän idean blogin puolella, ja samalla saatte sneak peekiä tämän vuoden juhlista. ;)

Saanko esitellä, Halloween-kuusi!



Pohjana on ihan tavallinen valkoinen muovikuusi, jonka onnistuin löytämään lainaksi erään Facebook-kierrätysryhmän kautta. Minimaniin oli ilmaantunut jo jonkin verran joulukoristeita, joten nappasin sieltä lähintä oranssia väriä olevan kuparisen kuusen koristenauhan. Oranssit led-valot löytyivät puolestaan Tokmannilta. Täydellistä! Tuo välissä kulkeva lehtinauha on löytynyt alunperin Tiimarista jo vuosia sitten.




Minimanista löytyi niin ikään musta serpentiini, sekä hämähäkinseitti. Loppusilauksen tuovat karmivat ötökät, ja paraatipaikalle latvaan pääsi tietysti ihana Jack Skellington, jonka olen saanut ystävältä vuosia sitten lahjaksi.




Mitäs olette mieltä? Aika hieno tuosta tuli, vaikka itse sanonkin! :) Lisäilen vielä pieniä yksityiskohtia tässä parin päivän aikana, ja pitäähän tuohon juureen keksiä vielä jotain "lahjojakin"... Hmmm. Näätte sitten viimeistellyn lopputuloksen juhlien jälkeen! ;)



Tänä vuonna halusin päästä itse vähän helpommalla, joten järjestämme juhlat nyyttäriperiaatteella. Olen varannut pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa, mutta muuten odotan jännityksellä, mitä kaikkea vieraat ovat keksineet niin ruokailun, kuin asunkin suhteen! Oman pukuni pidän toki yllätyksenä loppuun asti! ;)

Tsekkaa vielä viime hetken vinkit myös koristeluun, asuvalintaan sekä kurpitsaohjeisiin! Täältä voit puolestaan vilkaista, millaiset juhlat olivat viime vuonna!

Hirvittävän hyytävää Halloweenia!

5 kommenttia:

  1. Ihana kuusi! Ja niin söpö tuo Jack Skellington!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Eikö vain olekin! :) Sullakin on kaikkia hyviä ideoita blogissa, oon käynyt kurkkaamassa harva se päivä! ;)

      Poista
  2. Onpas hauska idea tää! :3 ja tosi hyvältä näyttää! Täällä toinen halloween intoilija :D mun blogista löytyy paljon maskeja jos kiinnostaa käydä tsekkaas! :)

    Kk-kohtikauneutta.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tää kuusi onnistui kyllä ihan täydellisesti! :) Kiva kuulla että on muitakin Halloween-intoilijoita, pitääpä tulla vierailemaan sunkin blogissa! ;)

      Poista
  3. Tähän hauskaan halloweenkuusi ideaan itsekin törmäsin viikko sitten ja varmasti ensi vuonna lähtee toteutukseen! :)

    VastaaPoista