29.2.2016

And the Oscar goes to...

No niin, yksi vuoden odotetuimpia ja kutkuttavimpia iltoja on nyt takana, ja olipahan taas upea glamourin ja jännityksen täyteinen yö! Gaalaseuranani oli tällä kertaa pikkusiskoni Jasmine sekä leffanörtteilijäkaverini Jani. En ehdi tässä nyt sen kummemmin analysoimaan voittajia, sillä mun pitää lähteä töihin. :D



Tässä kuitenkin kaikki illan voittajat. Ensin ne ns. tärkeimmät:


Paras elokuva: Spotlight


Paras ohjaus: Alejandro G. Iñárritu (The Revenant)


Paras miespääosa: Leonardo DiCaprio (The Revenant) JESSSSS!!!!


Paras naispääosa: Brie Larson (Room)


Paras miessivuosa: Mark Rylance (Bridge of Spies)


Paras naissivuosa: Alicia Vikander (The Danish Girl)


Paras alkuperäinen käsikirjoitus: Spotlight


Paras sovitettu käsikirjoitus: Big Short



Sitten muut elokuvat ja dokumentit:


Paras vieraskielinen elokuva: Son of Saúl


Paras lyhytelokuva: Stutterer


Paras animaatio: Inside out


Paras lyhytanimaatio: Bear Story


Paras dokumentti: Amy


Paras lyhytdokumentti: A Girl in the River: The Price of Forgiveness



Sitten lopuksi liuta teknisiä ja visuaalisia palkintoja:


Paras kuvaus: The Revenant


Paras leikkaus: Mad Max: Fury Road


Parhaat erikoistehosteet: Ex Machina


Paras lavastus: Mad Max: Fury Road


Paras puvustus: Mad Max: Fury Road


Paras maskeeraus ja hiukset: Mad Max: Fury Road


Paras äänimiksaus: Mad Max: Fury Road


Paras äänieditointi: Mad Max: Fury Road


Paras musiikki: Ennio Morrecone (The Hateful Eight)


Paras laulu: Jimmy Napes & Sam Smith - Writing's on the wall (007: Spectre)



Kaiken kaikkiaan Spotlight vei siis parhaan elokuvan voiton The Revenantilta, kuten olinkin jo etukäteen ounastellut. Muuten suurin osa palkinnoista meni suurin piirtein odotetusti, tosin naissivuosa meni Alicia Vikanderille Kate Winsletin sijaan. Kuten ennakoitua, Mad Max: Fury Road tyhjensi pöydän sekä visuaalisissa että teknisissä kategorioissa, täysin ansaitetusti todellakin!

Kunnia-Oscarit menivät tällä kertaa Gena Rowlandsille, Spike Leelle sekä Debbie Reynoldsille. Täältä voit vielä tarkistaa muistin virkistykseksi kaikki tämän vuoden Oscar-gaalan ehdokkaat.


Mitäs mieltä olette voitoista? Menivätkö oikeaan osoitteeseen, vai koitteko jonkun kohdalla suurta vääryyttä? Leon kohdalla meinasi kyllä ihan itku tulla, oon niin iloinen sen puolesta! :')

28.2.2016

Valmiina Oscareihin!

Onpas hurjan moni käynyt lukemassa edellisen postauksen tuosta sairaalakäynnistäni! Kiitos myös kaikista tsempeistä ja viesteistä sekä täällä blogin että henkilökohtaisen Facebook-profiilini puolella! Onpa ihana huomata, että minulla on ympärilläni niin iso joukko rakkaita ihmisiä! 

Täällä huippaus edelleen vaan jatkuu voimakkaana, mutta onneksi sain seurakseni äitini ja pikkusiskoni, jotka ovat mm. siivoilleet ja käyneet puolestani kaupassa, sekä auttaneet tekemään ruokaa. Eilen vietimme myös pienen hemmotteluiltapäivän ja kävimme ensin syömässä Passion Food & Bar:ssa ja sitten leffassa tsekkaamassa Carol. Tykkäsin elokuvasta, vaikka se olikin melko hidastempoinen ja loppuratkaisu oli melko yllättävä. Cate Blanchett on kyllä niin lumoava näyttelijätär, että hänen vuokseen katsoisin leffan kuin leffan. :D



Sitten asiaan! Oscar-päivä on vihdoin koittanut! Tai no täällä Suomessahan saamme odotella vielä aamuyöhön, mutta minä lasken sen vielä sunnuntaiksi. Olen tässä muutaman viime päivän aikana koittanut pikavauhtia kiriä kiinni gaalakaveriani Jania, ja yrittänyt katsoa vielä niin monta ehdokaselokuvaa, kuin olen suinkin vain pystynyt. Näiden joukossa ovat olleet The Danish girl, Room, Carol, Joy sekä Spotlight. Jo aiemmin olen nähnyt mm. elokuvat Mad Max: Fury road, The Martian, Star Wars: The Force awakensInside Out, Hateful eight sekä The Revenant. Melko kattava katsaus siis, ja jo näiden pohjalta olen valmis antamaan veikkaukseni kultaisen Oscar-pystin saajista, vaikka moni elokuva onkin vielä näkemättä. Tässä tulevat joka tapauksessa omat arvioni voittajista:


Paras elokuva:



Tässä kategoriassa vahvin ennakkosuosikki lienee The Revenant, mutta itse taidan sittenkin kallistua Spotlightin puoleen. Myös Big Shortia on veikattu voittajaksi, ja se on esimerkiksi Episodi-lehden suosikki. Näiden kolmen välillä taistelu lienee siis tiukin, mutta Spotlightissa kokonaisuus oli kaikkein parhaiten hallussa, joten veikkaukseni menee sille.


Paras ohjaus:

Veikkaan, että Alejandro G. Iñárritu toistaa viimevuotisen voittonsa ja nappaa pystin tällä kertaa The Revenantista.


Paras kuvaus:

Tämän on pakko mennä The Revenantille. Pysäyttävistä lähikuvista aina eeppisiin maisemiin, tämä elokuva oli yksinkertaisesti kaunis. Kuvaajanahan on jo Birdmanista tuttu, Iñárritun luottomies Emmanuel Lubezki.


Paras alkuperäinen käsikirjoitus:


Melkein tekisi mieleni veikata tähän herrat ja rouva Pete Docter, Meg LeFauve ja Josh Cooley elokuvasta Inside Out.


Paras sovitettu käsikirjoitus:

Vaikka pidänkin Nick Hornbyn teoksista, menee veikkaukseni silti Emma Donoghuelle elokuvasta Room.


Paras miespääosa:



Go Team Leo! Olen tosin nähnyt näiden ehdokkaiden roolisuorituksista vain kolme viidestä, mutta en oikein usko Matt Damonin tai Bryan Cranstonin yltävän palkintopallille saakka. Michael Fassbenderkin hieman epäilyttää, vaikka loistava näyttelijä onkin. Eddie Redmayne oli kyllä Tanskalaisessa tytössä aivan ilmiömäinen, mutta olen vahvasti sitä mieltä, että DiCaprio on vihdoin ja viimein oscarinsa ansainnut! Vaikka edes sen vuoksi, että roolilleen omistautunut näyttelijä söi kuvauksissa raakaa biisoninmaksaa ja kalaa, vaikka onkin kasvissyöjä! :D


Paras naispääosa:



Näistä Saoirse Ronanin roolisuoritus on ainoa, jota en ole vielä nähnyt. Tälläkin uhalla veikkaan pystin menevän Brie Larsonille, joka on ollut tässä kategoriassa vahvoilla aina Golden Globe-voitostaan lähtien, ja onkin napannut kaikki pystit muissakin elokuva-alan gaaloissa. Jennifer Lawrence oli Joyssa jopa pienoinen pettymys, enkä kyllä muutenkaan tykännyt kyseisestä elokuvasta. Charlotte Rampling kyllä vakuutti roolissaan ristiriitaisena vaimona, mutta ei kuitenkaan mielestäni aivan oscarin arvoisesti. Ainoa potentiaalinen kilpailija naispääosapalkinnosta on mielestäni Cate Blanchett, mutta silti veikkaukseni menee tällä kertaa Larsonille elokuvasta Room.


Paras miessivuosa:




Tästä kategoriasta olen nähnyt vain kaksi roolisuoritusta viidestä, joten veikkaukseni menee Sylvester Stallonelle ihan puhtaasti vain aiempien gaalojen perusteella.


Paras naissivuosa:



Näistä rooleista olen nähnyt neljä viidestä, mutta mieleni tekisi silti veikata tähän se ainoa, jota en ole vielä nähnyt: Kate Winslet. Luulen, että tiukin taisto tuleekin Katen ja Alicia Vikanderin välillä, ja aiemmissa gaaloissa palkinnot ovat menneet näiden naisten kesken aika lailla tasan. Jännittävää!


Paras animaatio:

Tätä ei tarvitse edes epäillä, voiton vie vuorenvarmasti Inside Out.


Paras vieraskielinen elokuva:

Tämäkin on varma valinta: Son of Saul.


Paras dokumenttielokuva:

Tähän veikkaan Amya. Ihan sillä kuuluisalla "mutulla" vaan.


Parhaat erikoistehosteet:

Tämä on vaikea valinta, sillä ehdokkaina on erittäin näyttäviä elokuva. Tämän soisin menevän Mad Max: The Fury Roadille.


Paras musiikki:

Juuri oman tähtensä Hollywoodin Walk of Famelle saanut Ennio Morrecone on veikkaukseni elokuvasta The Hateful Eight.


Paras kappale:

Nyt menee kyllä ihan villinä veikkauksena Spectren Writing's On The Wall.


Paras lavastus:

Mad Max: Fury Road


Paras maskeeraus ja hiukset:

Mad Max: Fury Road


Paras puvustus:

Tämä on vaikea valinta, sillä Carol ja Mad Max olivat upeita puvustukseltaan, mutta oma veikkaukseni menee kuitenkin The Danish Girlille.


Veikkaamatta jäivät nyt kategoriat parhaasta lyhytelokuvasta, parhaasta lyhytanimaatiosta, parhaasta lyhytdokumentista, parhaasta äänityksestä, parhaasta äänitehosteista ja parhaasta leikkauksesta, mutta keskittymiskykyni on jo ihan lopussa ja oloni sen verran kehno, että lopetan tähän. Palataan sitten huomenna voittajien pariin! :)

Jännittävää Oscar-iltaa kaikille yökukkujille!

26.2.2016

Eräs sairaskertomus

Kulunut viikko ei ole mennyt aivan kuten eräässä suomenruotsalaisessa askarteluohjelmassa. Olin nimittäin juuri kaksi päivää keskussairaalassa pisteltävänä, tökittävänä, kuvattavana ja tarkkailtavana. Päädyin sairaalaan monen mutkan kautta, ja tämä koko tapahtumaketju sai alkunsa viikko sitten perjantaina.

Mikäli et tykkää lukea sairaalajuttuja, niin kehotan lopettamaan tähän. :) Olen itse nimittäin erittäin herkkä kaikkeen lääketieteeseen liittyvän suhteen, varsinkin jos niissä on mukana neuloja. Hyhhyh. Haluan kuitenkin kirjoittaa koko tarinan tänne, kun se on vielä tuoreessa muistissa. Sitä paitsi tämä tarina ei ole vielä täysin ohi, joten voin joutua vielä palaamaan tähän myöhemmin. Varoituksen sanaset: pitkä teksti luvassa!


Perjantai 19.2.

Saavun töihin normaalisti perjantaiaamuna. Työpäiväni alkaa aina saapuvan postin käsittelyllä, jonka aikana seison n. puolen tunnin ajan sivupöydän ääressä ja lajittelen postit. Ihmettelen, kun yhtäkkiä alan tuntemaan huimausta. Ikään kuin olisin laivassa ja keinuisin puolelta toiselle. Olen syönyt aamulla kunnon aamupalan, kuten jokaisena aamuna, mutta laitan huimauksen silti alhaisen verensokerin piikkiin. Sinnittelen kahvitauolle, jolloin syön tuplamäärän välipalaa.

Lounastaukoon mennessä huimaus ei ole vieläkään helpottanut, mutta laitan sen vielä nälän piikkiin. Eiköhän se aterioinnin jälkeen helpota, ajattelen. Huimaus kuitenkin jatkuu vaan, ja fyysisemmän työn jälkeen olo pahenee. Sinnittelen työpäivän loppuun ja suuntaan kotiin lepäämään. Eiköhän se viikonloppuna helpota, kun vain ottaa rennosti.


Lauantai 20.2.

Huimaus alkaa taas jo aamulla, mutta energiapuuskissani alan kuitenkin siivoamaan kämppää. Vasta laitettuani imurin takaisin kaappiin ja mentyäni suihkuun, huomaan heikotuksen palaavan. Syön ja juon paljon vettä, ja laitan tällä kertaa heikotuksen siivousvimman piikkiin.

Tapaan hannamaria-blogin Hannan iltapäiväteen merkeissä Teeleidissä. Olen varoittanut etukäteen heikotuksestani, mutta lähden silti luottavaisin mielin pyörällä kohti Lutakkoa. Istuttuani alas alkaa keinunta heti, ja jatkuu lopulta koko päivän. Huomaan välillä myös puheeni sammaltavan tai olevani muuten vain sekavassa olotilassa. Koitan muistella verenpainehistoriaani, mutta kokeissa se on aina ollut normaali. Ihmettelemme yhdessä sekä minun outoa oloani, että Hannan selkäkipuja. Voi meitä terveitä nuoria!

Uskallan uhmata räntäsadetta sekä heikotustani, ja poljen takaisin kotiin. Loppuilta menee sohvalla, eikä keinunta lakkaa edes makuuasennossa. Tommi hieroo loppuillan hartioitani ja niskojani.


Sunnuntai 21.2.

Kolmas keinutuspäivä. Alan jo olla hieman huolissani. Moni kaverini on terveydenhoitoalalla, joten laitan kyselyä Facebookin puolelle:

"Kukahan mulle osaisi kertoa, miksi huippaa ja pyörryttää jo kolmatta päivää putkeen...? Ruokani oon syönyt ja juomani juonut, enkä ole tehnyt mitään erityisen kuormittavaa. Päällä ei ole mitään uusia lääkekuurejakaan tai ruokavaliomuutoksia. Ihan hirvee olo koko ajan."

Saan vastaukseksi saman tien liudan eri vaihtoehtoja: alhainen verenpaine, alhainen verensokeri, raudan puute, magnesiumin puute, suolan puute, liian vähäinen juonti, raskaus, flunssa, influenssa, tasapainoelimen tulehdus, korvatulehdus, niskajännitys, asentohuimaus...

Saan paljon avuliaita neuvoja ja linkkejä erilaisiin terveysartikkeleihin. Huomaan, että usealla muullakin kaverilla on ollut huimaushistoriaa, joten vaiva ei ole aivan tavaton! Onneksi minulla on jo varattuna seuraavalle päivälle lääkäriaika, joten olen luottavaisin mielin.

Loppupäivän ajan yritän kirjoittaa blogipostausta, mutta kirjoittaminen tuntuu vaikealta. Sanat ja rivit sotkeutuvat, katseen kohdistaminen on vaikeaa ja tekstiin tulee paljon kirjoitusvirheitä. Monet kerrat oikoluettuani julkaisen blogitekstin, mutta joudun siirtämään CIMO-harjoitteluhakemuksen täyttämisen seuraavaan päivään, sillä en pysty keskittymään.


Maanantai 22.2.


Työviikko alkaa kevyesti, mutta joudun silti pyytämään työkavereilta välillä apua tietyissä töissä. En pysty kantamaan tai nostamaan mitään painavaa, mutta muutama iso paketti olisi silti saatava lähtemään vielä saman päivän aikana. Olen luottavaisin mielin siitä, että lääkärissä vihdoin selviäisi syy ja ratkaisu ongelmaani, jonka jälkeen voisin hoitaa työpäivän loppuun kunnialla. Tämän voimalla sinnittelen iltapäivän kahvitaukoon asti, jolloin lähden käymään terveyskeskuksessa.

Lääkäri mittaa verenpaineen, normaali on. Katsoo korvat, joo ei täällä näy mitään. Sitten testaillaan hieman reaktiokykyä, silmät kiinni ja sormi nenään. Joo hienosti menee. Refleksit toimii, näkö toimii. Ei oo ollu korvakipua. Ei oo ollu kuumetta. Joo tää kuulostaa ihan niskajännitykseltä, ei mitään vakavaa.

Okei. Näillä tiedoilla lähden takaisin töihin. En siis saanut käytännössä mitään apua vaivaani, suututtaa ja itkettää. Mikäli vaiva on lihasperäinen, niin miksi en saanut lihasrelaksanttia tai lähetettä fysioterapeutille? Iltapäivällä työkaverin kanssa pakkaillaan painavia paketteja ja saadaan ne matkaan vielä saman päivän aikana. Osoitekortteja tulostaessani oksettaa ja tuntuu, että kaadun tietokoneen näppäimistölle. Heti kotiin päästyäni varaan seuraavalle päivälle hieronta-ajan. Olen taas luottavaisin mielin.


Tiistai 23.2.

Työpäivä kuluu samassa keinunnassa, ja oireet muuttuvat niin, että tunnen kaatuvani jatkuvasti johonkin suuntaan. Enimmäkseen eteenpäin, mutta myös molemmille sivuille ja välillä taakse. Sinnittelen kuitenkin työpäivän loppuun, eikä päivän aikana onneksi ole tällä kertaa painavien pakettien pakkailua tai muutakaan fyysistä. CIMOn harjoitteluhaku menee umpeen, enkä ehdi täyttää hakemuksia ajoissa. Itkettää ja ärsyttää.

Odotan ja jännitän illan hierontaa. Sen on varmasti autettava tähän huimaukseen! Saavun hyvissä ajoin Jyväskylän hierojakoululle, johon Tommi on saanut työkaveriltaan ilmaisen lahjakortin. Hieronta kestää 50 min, ja pyynnöstäni hieroja käyttää koko tuon ajan keskittyen ala- ja yläselkään, hartioihin, niskaan sekä kallonpohjalihaksiin. Olo on hieronnan aikana rentoutunut, eikä satu liikaa. Hieronnan jälkeen huippaa kahta kauheammin, mutta tämä on odotettavissa ensimmäisen hierontakerran jälkeen. Soitan Tommin saattamaan minut kotiin, sillä en pysy itsekseni pystyssä. Loppuillan tuntuu, kuin olisin vähintään yhden promillen humalassa.


Keskiviikko 24.2.

Suureksi pettymyksekseni huimaus ei ole helpottanut, ja töihin päästyäni oloni on jo kamala. Järkeilen olotilan kuitenkin johtuvan edellisillan hieronnasta, joten yritän selvitä töistä parhaani mukaan. Lounastaukoon mennessä oloni on jo niin heikko, että käteni valahtavat veltoksi ja tärisevät. Tunnen olevani aivan voimaton. Soitan terveyskeskukseen ja jään odottamaan takaisinsoittoa. Syön lounaani, vaikka välillä tuntuu, etten jaksa edes pitää haarukkaa kädessä. Lopulta saan pomolta luvan lähteä terveyskeskukseen, ja saan sieltä onneksi jo tunnin sisään päivystysajan lääkärille.

Tällä kertaa lääkäri kuuntelee tarkkaavaisesti. Testaa verenpaineen, mikä on edelleen normaali. Käydään läpi samoja testejä, mitä maanantain lääkärikäynnilläkin. Tällä kertaa sormi ei osu nenänpieleen, enkä pysty seisomaan ilman, että lähden kaatumaan johonkin suuntaan. Testataan asentohuimausta muutamalla testillä sängyn reunalla, sitä tämä ei ole. Lopulta hän lähettää minut lisäkokeisiin sairaanhoitajalle.

Ensin tehdään EKG. Sydänkäyrä on aivan normaali. Mitataan verenpaine sekä maaten että seisten, molemmat ovat normaaleja. Hemoglobiini on kahdessa eri näytteessä 150 ja 152. Näiden tulosten saattamana menen takaisin lääkärin luokse, joka laittaa huolestuneena lähetteen labraan lisäkokeisiin. Tunnen oloni luottavaiseksi tämän lääkärin luona, hän pitää huolen, että asia selviää. Jään loppupäiväksi ja seuraavaksi päiväksi saikulle.





Torstai 25.2.

Suuntaan heti aamusta labraan antamaan verinäytteet. Tällä kertaa tarkistetaan kilpirauhasarvot, suola-arvot ja luultavasti liuta muitakin näytteitä, joista en ole tietoinen. Olen erittäin neulakammoinen, joten 12 tunnin paasto yhdistettynä näytejännitykseen saa hieman pyörryttämään ja itkettämään. Onneksi näytteenotto sujuu tällä kertaa nopeasti ja mutkattomasti, ja pääsen pian mutustamaan mukaanottamaani banaania. Ostan kotimatkalla itselleni Arnold'silta lakritsidonitsin kunniaksi siitä, että selvisin verikokeesta.

Kotona makaan sohvalla ja koitan olla välittämättä huimauksesta. Katson elokuvaa, kun lääkäri soittaa aamun verikokeiden tuloksista. Verinäytteet ovat normaalit, joten seuraavaksi saan lähetteen keskussairaalaan neurologille. Käyn suihkussa, syön lounaan, nappaan matkaan puhelimen, lompakon ja avaimet ja tilaan taksin. Päätän syödä donitsin vasta sitten, kun tulen takaisin kotiin.

Päivystysosastolla ensin tulee sairaanhoitaja, joka vie minut verhoilla erotetulle paarille ja antaa minulle sairaalapaidan ylleni. Noh, mikäs siinä, onnistuupa kokeidenotto helpommin, ajattelen. Hoitaja tekee samat testit kuin edellispäivänä: EKG, verenpaine, hemoglobiini ja verensokeri. Hoitaja ehtii jo säikäyttää minut verikokeilla, mutta palaakin pian ja toteaa, että aamulla onkin jo testattu niin laajasti, ettei vielä ainakaan tarvitse ottaa lisäkokokeita. Jään tarkkailuun kytkettynä piuhoilla EKG-laitteeseen.



Lääkäri tulee, kysyy samat kysymykset ja tekee samat testit, mitä edellispäivänä ja maanantaina. Oireiden perusteella kuulostaa niskajännitykseltä, mutta koska vaiva on jatkunut jo viikon, on syytä tutkia tarkemmin. Lääkäri käy konsultoimassa neurologia ja toteaa sitten, että olisi jäätävä osastolle yöksi tarkkailuun, ja seuraavana päivänä kuvattaisiin pää. Häkellyn, en osannut aavistaakaan, että tästä tulisi yöreissu. Oletin kotoa lähtiessä, että kävisin neurologin juttusilla, joka löytäisi vaivaan ratkaisun, ja lähtisin resepti kourassa takaisin kotiin.

Selitän tilanteen Tommille, joka tulee töistä suoraan luokseni sairaalaan. Myös ystäväni Flora tulee suoraan luennolta. Istumme, juttelemme, odottelemme. Säännöllisin väliajoin olkavarressani oleva verenpainemittari täyttyy ilmasta ja mittaa verenpaineen. Aika kulkee hitaasti, Tommi ja Flora lähtevät etsimään kahviota ja palaavat luokseni kahvin sekä suklaakakun kanssa.



Lopulta Flora lähtee kotiin, ja pian saankin tiedon, että minut siirretään osastolle. Päädyn 2. kerrokseen kahden hengen huoneeseen, jossa on jo huonetoveri. Tommi tulee mukaani, varmistaa että tavarani ovat paikoillaan ja minulla kaikki hyvin, ja lähtee sitten kotiin. Minä jään odottelemaan iltapalaa ja koitan saada televisiota toimimaan. Onneksi on puhelimen laturi, joten roikun netissä ja whatsappailen kaverien kanssa. Pian huonetoveri viedään leikkaukseen ja jään huoneeseen yksin.






Illan aikana mitataan vielä verenpaineet, ja iltahoitaja kyselee jo nyt rutiineiksi muodostuneita kysymyksiä huimauksen kestosta, laadusta ja voimakkuudesta. Saan särkylääkettä päänsärkyyni, joka on alkanut iltapäivän aikana ja voimistunut iltaa myöten. Yritän saada unta, mutta keinumiseltani pyörin sängyssä levottomana. Aamukolmelta huonetoverikseni tuodaan iäkäs ja höperöitynyt nainen, joka kuorsaa, yskii sekä heräilee ja höpöttelee omiaan. Nukun levottomasti koko yön.



Perjantai 26.2.

Ensimmäinen herätys tulee jo seitsemän aikaan, kun hoitaja tulee mittaamaan verenpaineeni. Myös mummelin luona käy hoitaja ja meteli on kova. Tunnin päästä säpsähdän uudestaan hereille, kun valot syttyvät huoneeseen ja aamupala tuodaan. Nyt on vuorossa taas uusi hoitaja, joka tarkistaa taas verenpaineen. Hän jättää täytettäväkseni magneettikuvaukseen vaadittavan esitietolomakkeen ja poistuu.

Lomaketta lukiessani kauhistun: varjoaine laitettaisiin kanyylilla kyynärtaipeen laskimoon! Paniikki iskee ja sydämeni pamppailee tuhatta ja sataa. Olen varma, että joko oksennan tai pyörryn siihen paikkaan. Kun hoitaja vähän ajan päästä tulee takaisin alan itkemään hysteerisesti ja kysyn häneltä kanyylista. Kerron pelkääväni neuloja varsinkin kyynärtaipeessa, ja kysyn, voisiko kanyylin laittaa kämmenselkään. Olen näkevinäni hoitajan ilmeessä äidillistä huolta ja lempeää sääliä, ja hän kertoo ettei varjoainetta välttämättä edes tarvitse laittaa, ja katsotaan sitä kanyyliä sitten kun on kuvausten aika. Rauhoitun, ja pystyn syömään aamupalani loppuun.



Päivä kuluu hitaasti, tunnit matelevat. Televisio on tyhjää täynnä ja koitan tappaa aikaani roikkumalla Facebookissa ja lukemalla blogeja, mutta puhelimen näytöltä on vaikea tihrustaa pientä tekstiä. Mummelin luona käy välillä hoitajia ja lääkäri. Mummeli kyselee, että onkos lääkärillä miestä ja onko hoitaja naimisissa ja jokos se joulu meni. Myös minun luonani käy lääkäri, tutkii taas kertaalleen samat asiat ja kysyy samat kysymykset. Hänkin toteaa, että oireet kuulostavat lihasperäisiltä, mutta on kuitenkin hyvä kuvata pää varmuuden vuoksi. Huomautan myös lääkärille piikkikammostani ja hän lohduttelee, ettei varjoainetta ja kanyyliä luultavasti edes tarvitse. Pian tuodaan lounas.

Olen juuri saanut lounaan syötyä, kun hoitaja tulee pahoitellen, että kyllä hän joutuu sittenkin minulle sen kanyylin laittamaan. Mutta se onnistuu myös kämmenselästä, ei ole pakko laittaa kyynärtaipeesta. Valitettavasti en enää ehtisi saamaan rauhoittavaa lääkitystä, sillä se ei ehtisi joka tapauksessa edes vaikuttamaan. Niinpä rohkaisen mieleni ja yritän lohduttautua ajatuksella, että kämmenselkä on silti siedettävämpi, kuin se kyynärtaive. Kun hoitaja lopulta laittaa kanyylin, itken ja huudan kovaan ääneen.




Minut viedään paareilla odottamaan vuoroani kuvauskäytävään. Tiedustelen vielä kertaalleen, voisinko saada jotain rauhoittavaa, mutta hoitaja toteaa harmikseni, ettei enää ehdittäisi antaa. Odottelen vielä kymmenisen minuuttia, ja sitten on minun vuoroni. Itse laite ja kuvaus on minulle jo entuudestaan tuttu juttu, joten ainoa huolenaiheeni on, kuinka voin olla ajattelematta kädessäni edelleen olevaa kanyylia koko kuvauksen ajan. Hoitajat laittavat kuulokkeistani soimaan Radio Nostalgian ja yritän keskittyä musiikkiin. Tekisi mieli hyräillä laulujen mukana, mutta en varmuuden vuoksi uskalla. Jo vartin päästä kuvaus on ohi. Siirryn takaisin omaan huoneeseeni odottamaan tuloksia. Onneksi tuttu hoitaja tulee saman tien poistamaan kanyylin ja voin lohduttautua ajatuksella, että pahin on nyt ohi. Samaan aikaan mummeli viedään ambulanssikyydillä pois.



Olen juuri ehtinyt juoda päiväkahvit ja syödä pullat, kun lääkäri tulee. Pään magneettikuvat ovat ihan normaalit, mikä on tietenkin erittäin hyvä uutinen. Samalla siis poissuljetaan kertaheitolla iso liuta mahdollisia diagnooseja: verenkiertohäiriöt, tulehdukset, kasvaimet. Jäljelle jää siis edelleen lihasperäinen niskajännitys, joten saan lähetteen fysioterapeutille sekä luvan lähteä kotiin.

Huojentuneena kerään kamani, toivotan uudelle huonetoverille hyvät jatkot ja suuntaan kohti bussipysäkkiä. Bussiin noustessa huomaan lapun, ettei bussissa hyväksytä pankkikorttia. Paniikissa kaivelen kaikki lompakkoni kolikot. Purskahdan itkuun, kun hinnasta puuttuu 30 senttiä. Bussikuski antaa anteeksi ja rahastaa sen, mitä minulla on. Kiitän kuskia vuolaasti ja istun alas pyyhkimään kyyneleeni. Pian olen onneksi kotona.

Niinpä kaikkien näiden testien, verikokeiden, tutkimusten ja magneettikuvien jälkeen olen taas aloituspisteessä. Toki on erittäin hyvä, että ainakin kaikki vakammat sairaudet on tarkistettu ja poissuljettu. Sitä kuitenkin kaipaisi tässä vaiheessa jotain yhtä selkeää diagnoosia, johon olisi selkeä hoitomuoto, sillä olen koko ikäni kärsinyt erilaisista epämääräisistä oireista ilman diagnooseja. Seuraavaksi menen siis tapaamaan fysioterapeuttia, ja taidan varmuuden vuoksi myös varata uuden hieronta-ajan. To be continued.

Nyt menen vihdoin syömään donitsini.

21.2.2016

Kohti Oscareita: CCMA, SAGA ja BAFTA

Oscar-gaalaan on tasan viikko, ja gaalakuume sen kuin nousee! En ole vieläkään ehtinyt (tai oikeastaan jaksanut tältä väsymykseltäni) katsoa kaikkia ehdokkaita, mutta vielä on viikko aikaa ravata elokuvissa! Erilaisia elokuva-alan palkintoja on tosin jaettu jo sen verran, että jo nyt pystyy hieman saamaan osviittaa potentiaalisista Oscar-voittajista. Ajattelin tiivistää yhteen postaukseen näistä mielestäni ne tärkeimmät: Critics' Choice Movie Awards, Screen Actors Guild Awards sekä British Academy Film Awards. Voit tarkistaa myös Golden Globe -voittajat tästä aiemmasta postauksestani.

Olen rajannut voittokategoriat ns. top-kutoseen, sillä eri gaaloissa jaetaan palkintoja hieman eri kategorioittain. Näitä ovat siis paras elokuva, ohjaus, mies-ja naispääosat sekä mies- ja naissivuosat.



Critics' Choice Movie Awards pidettiin 17. tammikuuta Santa Monicassa Kaliforniassa. Gaalan järjestää vuosittain Broadcast Film Critics Association (BFCA), joka on noin 250 elokuva-, televisio- ja radiokriitikon muodostama järjestö. Kyseinen gaala on järjestetty vuodesta 1995, eli tänä vuonna se pidettiin 21. kerran. Gaalassa jaetaan palkinnot sekä televisio-, että elokuvasarjoissa, joten luonnollisesti keskitymme tässä nyt ainoastaan jälkimmäiseen. Tässä siis elokuva-alan kriitikkojen valinnat:


Paras elokuva: Spotlight

Paras ohjaus: George Miller (Mad Max: Fury Road)

Paras miespääosa: Leonadro DiCaprio (The Revenant)

Paras naispääosa: Brie Larson (Room)

Paras miessivuosa: Sylvester Stallone (Creed)

Paras naissivuosa: Alicia Vikander (The Danish Girl)


Hieman yllättäen parhaan elokuvan palkinnon veikin Spotlight, ja ohjauksen puolestaan vei George Miller, vaikka toki itse tykkäsin Fury Roadista erittäin paljon. Spotlightia en ole vielä nähnyt, mutta se olisi tarkoitus käydä katsomassa ihan näinä päivinä. Toisaalta ehkä ihan hyväkin, ettei The Revenant ja Iñarritu puhdista pöytää ihan joka gaalassa... Muut palkinnot olivat käytännössä toisintoja Golden Globeista. Tosin siinä missä naissivuosan vei globeissa Kate Winslet, meni kriitikoiden valinta Alicia Vikanderille. Näiden kahden leidin kohdalla taistelu Oscarista lieneekin kaikkein täpärin!

Lisähuomio: tässä gaalassa annettiin palkinto myös parhaasta "näyttelijäjoukosta elokuvassa", ja tämän palkinnon vei Spotlight. Erikseen palkittiin myös paras action-elokuva, ja pystin vei luonnollisesti Mad Max: Fury Road. Lisäksi palkittiin paras nuori näyttelijä, paras mies- ja naisnäyttelijä action-elokuvassa, parhaat näyttelijät komedioissa, paras sci-fi tai kauhuelokuva, jne jne.

Täältä voit tarkistaa täyden listan CCA-gaalan voittajista.





Screen Actors Guild Awards järjestettiin 22. kerran 30. tammikuuta Los Angelesissa Kaliforniassa. Kyseessä on nimensä mukaisesti näyttelijöiden toisilleen antamat palkinnot. Gaalan järjestää Screen Actors Guild -näyttelijäjärjestö, ja sitä pidetään yhtenä arvostetuimmista palkintogaaloista Oscareiden ja Golden Globien ohella. Palkinnot jaetaan sekä elokuva- että televisiotyöstä. Muista gaaloista poiketen palkintoja jaetaan ainoastaan näyttelemisestä, ei esimerkiksi ohjauksesta. Niinpä mainitsen tässä ne viisi tärkeintä kategoriaa:


Paras näyttelijäkokoonpano: Spotlight

Paras miespääosa: Leonardo DiCaprio (The Revenant)

Paras näispääosa: Brie Larson (Room)

Paras miessivuosa: Idris Elba (Beasts of no nation)

Paras naissivuosa: Alicia Vikander (The Danish girl)


Kuten ohesta näkee, on lista hyvin samanlainen CCA:n palkinojen kanssa. Tosin Idris Elban miessivuosapalkinto on raikas vaihtelu Syltyn palkintorohmuun. Tuo "paras näyttelijäkokoonpano" on myöskin toisinto kriitikoiden näyttelijäkokoonpano-kategorialle, ja onkin virkistävää, etteivät palkinnot mene joka kerta yksittäisille näyttelijöille. Toisinaan tiimityö on kaikkein parasta!

Lisähuomio: Parhaan draamasarjan näyttelijäkokoonpanon palkinnon vei iki-ihana Downton Abbey! Lisäksi palkittiin monenmoisia muita palkintoja, kuten paras stunttiryhmä elokuvassa (Mad Max: Fury Road) ja televisiosarjassa (Game of Thrones).

Koko listan voittajista voit tarkistaa täältä.







The British Academy of Film and Television Arts, eli tunnetummin BAFTA on yksi tunnetuimpia ja arvostetuimpia elokuvajärjestöjä. Saman nimen alla jaetut palkinnot on jaettu vuodesta 1947 lähtien, eli se onkin Oscar-gaalan ja Venetsian elokuvajuhlien lisäksi vanhimpia vuosittaisia elokuva-alan palkintogaaloja. Tänä vuonna se pidettiin 69. kerran 14. helmikuuta. Tässä tämän Lontoossa pidetyn gaalan tärkeimmät palkinnot:


Paras elokuva: The Revenant

Paras ohjaus: Alejandro G. Iñárritu

Paras miespääosa: Leonardo DiCaprio (The Revenant)

Paras naispääosa: Brie Larson (Room)

Paras miessivuosa: Mark Rylance (Bridge of Spies)

Paras naissivuosa: Kate Winslet (Steve Jobs)


Tämä gaala oli The Revenantin juhlaa, sillä elokuva nappasi viisi palkintoa kahdeksasta ehdokkuudestaan. Huomaa, että tällä kertaa sivuosapalkinnoissa suosittiin brittejä, ja Mark Rylacen pysty olikin hienoinen yllätys.

Lisähuomio: koska kyseessä on brittien elokuvapalkintogaala, oli erikseen omat kategoriansa mm. parhaalle brittielokuvalle (Brooklyn), uudelle nousevalle tähdelle (John Boyega) sekä parhaalle brittikäsikirjoitukselle/-ohjaukselle (Naji Abu Nowar, Rupert Lloyd).

Täältä löytyvät kaikki BAFTA-palkinnon saajat.



Näiden jo annettujen palkintojen valossa ainakin Leonardo DiCaprion kohdalla voisin jo povata lähes varmaa Oscar-pystiä, mutta monessa muussa kategoriassa palkinnon saaja ei olekaan niin selkeä. Jokainen palkintogaala on osaltaan juuri sopivasti sekoittanut pakkaa, joten ensi sunnuntain Oscar-gaalasta tulee kyllä erittäin jännittävä!

Parhaan elokuvan pystistä taistelevat melko varmasti Spotlight ja The Revenant, ja paras ohjauskin jaetaan luultavasti näiden samojen elokuvien kesken. Naispääosan voisin melko vahvasti ennustaa menevän Brie Larsonille, mutta naissivuosasta taitaa tulla tiukka taisto Kate Winsletin ja Alicia Vikanderin välillä. Itse asiassa olen todella yllättynyt, ettei Cate Blanchett ole napannut vielä yhtään pystiä roolistaan elokuvassa Carol. Ehkä hän tekeekin oscareissa mustat hevoset? Miessivuosan vie luultavasti Sylvester Stallone, mutta veikkaan näin ihan puhtaasti aiempien gaalojen ja voittojen perusteella. Inside out on varma voittaja animaatiokategoriassa, ja luulen parhaan dokkarin pystin menevän Amylle. Kaikki Oscar-ehdokkaat löytyvät täältä.

Aiotteko itse seurata ensi sunnuntain Oscar-gaalaa? Mitkä ovat teidän veikkauksenne?

18.2.2016

Tukholman tuliaiset

Heti alkuun on huomautettava, että tästä postauksesta tulee lyhyt, sillä eihän tuolla reissussa ollut lainkaan aikaa kierrellä kaupoissa. Ostokset rajoittuivatkin lähinnä laivan tax free -löytöihin, eikä niitäkään tullut kuin pari. Mut hei, ei se määrä vaan laatu! ;)



Håll Sverige Rent II

No tätähän sieltä Ruotsista nimenomaan lähdettiin hakemaan, ainakin jos minulta kysyy. Kyseessä on siis viime vuoden pinkille mukille jatkoa saanut uusi Pidä Ruotsi puhtaana -muumimuki. Myös pari kaveriani pyysi tuomaan itselleen saman mukin, joten ostin kerralla useamman. Ihmekös, kun ei niitä muita ostoksia mahtunut... :D




Lumene True Mystic Volume Mascara

Tätä ripsiväriä olen himoinnut siitä lähtien, kun luin siitä vuoden alussa Kivipuuteri-blogista. Olen aiemmin käyttänyt ahkerasti Lumenen muita ripsareita, eritoten Blueberry Wild Volumea, mutta aina niistä on puuttunut se jokin. Joten kun aloin huomata tästä kyseisestä ripsarista positiivisia kokemuksia muistakin eri blogeista, halusin ehdottomasti itsekin kokeilla.


Kaupoissa tämän ripsarin hinta vaihtelee siinä 18-20 euron kieppeillä, mutta laivalla tämä oli 14 €! Ostin tämän jo menomatkalla ja se pääsi samantien testaukseen. Olisin ostanut jemmaan vielä toisen, mutta paluulaivalla Amorellalla tuote ei ollut vielä ehtinyt kaupan hyllyille. Harmi!


Tässä vertailuna omat ripseni kyseisellä tuotteella ja ilman. Joko teillä on tuotteesta omia kokemuksia? Itse kyllä tykästyin, ja taidan ostaa tätä jatkossakin.



Ohhoh, kylläpäs näytän rähjääntyneeltä näin työpäivän päätteeksi...

Viimeisenä pikku matkamuistona toin itselleni tämän ah-niin-ruotsalaisen shottilasin! Minulla on tapana ostaa yksi kiva shottilasi joka reissulta, vaikka eipä niitä shotteja tule kyllä juuri koskaan nautittua... Mut hei, onpahan hieno kokoelma! :D


Yhden päivän aikana ei kyllä paljoa ehdi shoppailemaan, ellei lähde Tukholmaan varta vasten juuri ostosreissulle. Vanhastakaupungista löysimme kivoja ja persoonallisia pikkuputiikkeja, keskustasta puolestaan löytyivät ihan samat ketjuliikkeet, mitä on täällä Suomessakin. Hintatasokin on käytännössä sama, joten ellei ole jokin tietty paikallinen merkkiliike mielessä, jättäisin ostokset suosiolla väliin. Vai mitä olette mieltä, onko Tukholma parempi shoppailukaupunki kuin esimerkiksi Helsinki?

Oih ihanaa, pitkästä aikaa vapaa viikonloppu tulossa! Kun on kaksi viikonloppua putkeen reissannut pitkin maita ja mantuja, sitä kaipaa rentoa nollausta. Saas nähdä, ehkäpä käydään vielä kerran tälle talvelle luistelemassa! :)

Mukavaa loppuviikkoa!

16.2.2016

Päivä Tukholmassa

Huhhuh, Tukholman reissusta selvitty! Pakko kyllä myöntää, että vaikka olikin ihana lauantaipäivä kaupungissa, oli tästä reissusta kyllä rentoutuminen kaukana. Lähinnä siitä syystä, että yöunet jäivät lyhyiksi, itse päivä kaupungissa oli erittäin pitkä ja kävelypainotteinen, sunnuntai meni lähinnä odotellessa ja aikaa tappaessa, ja kaiken lisäksi bussissa tuli istuttua sietokykyä kauemmin. Niinpä olimme sunnuntai-illalla kotiin saapuessamme aivan totaalisen uupuneita, ja yksi vapaapäivä olisi kyllä ollut enemmän kuin tarpeen. Ei sillä, päälliset muistot reissusta ovat kuitenkin positiivisia. :)



Katselimme alunperin Tukholman-risteilyjä jo ennen joulua, mutta tuolloin hinta hirvitti sen verran, että päätimme lykätä reissua parempaan ajankohtaan. Kun jo täältä, täältä sekä täältä tuttu amerikkalainen ystävämme Kaitlin ilmoitti tulevansa Eurooppaan taas alkuvuodesta, päätimme sopia hänen kanssaan treffit Tukholmaan. Hän tulisi Oslosta käsin, me täältä Keski-Suomesta. Vain pari päivää ennen reissua saimme tietää myös yhteisen ystävämme Sennin olevan samaan aikaan kyseisessä kaupungissa, ja vieläpä tulevan samalla laivalla takaisin Suomeen! Mikä sattuma! :D



Niinpä hyppäsimme viime perjantaina puoli kolmelta bussiin, ja perillä Turun satamassa olimme puoli kahdeksan aikoihin. Laivan lähtöön oli vielä reipas tunti, joten päätimme istahtaa satamassa sijaitsevaan vietnamilaiseen Kim-ravintolaan iltapalalle. Annoksissa oli mainio hinta-laatusuhde, joten mikäli haluaa päästä puolella siitä hinnasta, mitä laivan buffet maksaa, niin voin suositella lämpimästi!

Laivana oli Viking Linen uusin tulokas, upea ja tyylikäs M/S Grace. Harmitti ihan mennä nukkumaan, sillä meidän siirtyessä unten maille alkoi ihmisiä vasta valumaan käytäville ja ravintoloihin nauttimaan laivan tarjonnasta. Meidän oli kuitenkin noustava laivasta jo aamukuuden jälkeen, joten halusimme saada mahdollisimman pitkät yöunet. Noh, ensimmäinen herätys tuli tosin jo aamuviideltä, joten se niistä yöunista...


Aamupalan jälkeen aamu alkoi valjeta.

Puolinukuksissa ja erittäin nälkäisinä lähdimme kävelemään satamasta kohti keskustaa. Tuo kyseinen Viking Linen terminaali on onneksi lähellä vanhaakaupunkia, ja jo vartin päästä löysimme itsemme kävelemästä pimeillä ja autioilla mukulakivikaduilla. Saimme tosin todeta hyvin pian, että lauantaiaamuisin mikään paikka ei ole auki vielä aamuseitsemältä.

Yhtäkkiä haistoin tuoreen pullan tuoksun ja löysimme avoinna olevan 7-Elevenin! Pelastus, aamupalaa! :D



Autio keskusta.
Päätimme täyttää Tommin laukun meidän molempien kamoilla ja jättää sen rautatieasemalle päiväksi säilöön, joten suuntasimme kohti keskustaa. Harhailimme hetken autioilla kaduilla ja pysähdyimme Mäkkäriin lämmittelemään. Tukholmassa oli yllättävän kylmää! Lopulta löysimme rautatieaseman, johon istahdimme hyväksi toviksi. Kiire ei ollut, sillä Kaitlin saapuisi asemalle vasta kello kymmenen maissa. Niinpä kirjoittelimme rauhassa postikortteja ja tapoimme aikaa. Lopulta Kaitlinin tuttu hahmo erottui lentokenttäjunan raiteilta, josta hän saapui kaverinsa Thomasin kanssa. Siirryimme kulman taakse syömään toiset aamupalat kuin kunnon hobitit konsanaan, ja samaan aikaan seuraamme liittyi vielä Senni kaverinsa Julian kanssa. Tytöt olivat reilaamassa pitkin Eurooppaa, ja Tukholma oli reissun viimeinen etappi ennen Suomea.

Paljon naurua, huutoa, puheensorinaa, hälinää ja hulinaa. Siinä luultavasti osuvin kuvaus meidän viime- ja toissakesäisen reissupoppoon jälleennäkemisestä. :D Oli varmaan siinä Julialla ja Thomasilla ihmettelemistä, kun me räpätädit pääsimme kunnolla vaihtamaan kuulumisia!



Hei me hiihdetään!


Kun (toiset) aamupalat oli syöty ja kahvit juotu, otimme suunnaksi jälleen vanhankaupungin. Aurinko paistoi ja päivä alkoi lämmetä. Ihmisiä oli ykskaks kaikkialla, ja aamun autiot kadut olivat muisto vain. Kuninkaanlinnan etupihalle oli tehty hiihtolatu, voiko mitään tämän ruotsalaisempaa olla olemassa!

Siinäpä se päivä oikeastaan sitten menikin: kierrellessä Tukholman katuja. Välillä pysähdyimme syömään (Galleria Passagen, Västerlånggatan 66), sattumalta näimme kuninkaanlinnan vartijanvaihdon, ihmettelimme jättimäistä scifi-kauppaa sekä joimme liian kalliit kahvit ja päiväoluet.






Tolokun evväät!




Ollessamme kahvilla seuraamme liittyi myös Tukholmassa asuva serkkuni Anneli. Jatkoimme porukalla kävelyämme ristiin rastiin, ja siirryimme vanhastakaupungista takasin keskustan puolelle. Päädyimme istumaan upeaan ja persoonalliseen The Queen's Head -pubiin (Drottninggatan 108), joka on kuulemma myös Sennin lempibaari Tukholmassa. Paikka saa kyllä ehdottomasti omatkin suositteluni!



Siinä istuskellessa nuoruudenkaverini, Nizzassa kielikoulussa kuukauden ajan huonekaverinani ollut Mirjam liittyi seuraamme, ja ehdimme vaihtaa pikaiset kuulumiset ennen kuin hänen täytyi jatkaa matkaansa. Toki nappasimme myös pakollisen ryhmäkuvan! ;)



Lopulta oli aika juoda juomat loppuun, suunnata kohti rautatieasemaa ja sanoa heipat. Kailtin ja Thomas hyppäsivät lentokenttäjunaan, me muut hyvästelimme serkkuni ja istahdimme väsyneinä Viking Linen bussiin. Olipahan päivä!

Laivaan päästyämme hengähdimme hetken, tsekkasimme tax freen, kiersimme laivan ympäri, totesimme että Amorella ei vedä todellakaan vertoja Gracelle, ja päädyimme lopulta istuskelemaan tyttöjen hyttiin, kunnes väsymys vei voiton ja painuimme unten maille. Aamu valkeni taas aivan liian varhain, ja jo puoli seitsemältä olimme Turun satamassa. Söimme aamupalat sataman ainoassa aukiolevassa ruokapaikassa ja hyvästelimme Sennin ja Julian, jotka jatkoivat matkaa Helsinkiin. Meidän bussimme takaisin Jyväskylään puolestaan lähtisi vasta yhdeltä, joten aikaa oli aivan riittämiin ja vähän liikaakin. Päätimme kävellä keskustaan ja hieman katsella, että miltäs tämä kaupunki näyttääkään.











Kirottiin myöhäiset bussiliput ja maleksittiin pitkin loskaista Turkua väsyneinä ja sukat märkänä. Päädyimme istumaan tunnelmalliseen Fazer Café:hen, joka oli ensimmäisiä paikkoja auki sunnuntaiaamuna. Paikka täyttyi nopeasti brunssiherkuttelijoista, joka me kuitenkin päätettiin tällä kertaa jättää väliin. Sen sijaan kuivateltiin kenkiä ja juotiin rauhassa kahvit ja luettiin aamun lehdet. Aika kului niiiin hitaasti, ja kun lopulta istuttiin bussiin, oli matkantekoa silti vielä reippaat neljä tuntia edessä.

Oli kyllä puuduttavin sunnuntai pitkään aikaan! Voitte vain kuvitella, kuinka hyvin uni maistui illalla! Note to self: ensi kerralla lennetään!